Taidevälitys lisää osallisuutta ja vahvistaa demokratiaa

Cultura‑säätiön tiimi on tehnyt yhteistyötä ruotsalaisten, virolaisten ja latvialaisten kumppanien kanssa tavoitteenaan lisätä vähemmistöjen ja kulttuurilaitosten välistä dialogia.

Suomessa Luova Eurooppa ‑rahoituksen tukema Agents of Change: Mediating Minorities ‑hanke edistää venäjänkielisten osallisuutta suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Haasteita hankkeen toteutukseen on asettanut ensin maailmanlaajuinen koronapandemia ja nyttemmin Venäjän käynnistämä hyökkäyssota Ukrainaan.

Helsinkiläinen Cultura‑säätiö sai Luova Eurooppa -avustuksen Agents of Change: Mediating Minorities (MeM) -hankkeelleen. Mukana on viisi toimijaa, jotka tulevat Suomen lisäksi Virosta, Latviasta ja Ruotsista. Hankkeessa hyödynnetään taide- ja kulttuurivälitystä keinona saada yhteiskunnista avoimempia ja osallistavampia.

Suomessa hanke edistää venäjänkielisten osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuuripalveluissa. Cultura‑säätiön projektitiimin muodostavat Irina Spazheva ja Daria Agapova, ja heidän lisäkseen hankkeessa on ollut mukana freelancereita ja vapaaehtoisia.

Aiemmat hankkeet loivat pohjaa

Cultura‑säätiö on työskennellyt jo vuodesta 2017 lähtien taidevälityksen (art mediation) parissa.

– Teemme yhteistyötä suomalaisten kulttuuriorganisaatioiden kanssa ja luomme tasa‑arvoista dialogia Suomen venäjänkielisten ja suomalaisten kulttuuriorganisaatioiden välille, Irina Spazheva sanoo.

Cultura‑säätiö teki jo vuosina 2017–2019 yhteistyötä suomalaisten museoiden kanssa, ja tämä hanke loi pohjaa eurooppalaiselle MeM–hankkeelle.

Museoprojektin osallistujille järjestettiin intensiivisiä koulutusohjelmia. Niiden jälkeen mediaattorit kehittivät yhdessä museoiden ja Culturan henkilökunnan kaksikielisiä ja osallistavia museo‑ohjelmia ja reittejä museovieraille, etenkin lapsiperheille.

Koulutusohjelmat keskittyivät museoiden ja muiden kulttuurilaitosten yleisötyön kehittämisen käytäntöihin ja lähestymistapoihin. Koulutusten osallistujat tutustuivat suomalaisen kasvatusfilosofian, sosiaalisten kontekstien ja uusien dialogitaitojen keinoihin, mihin lukeutui myös taidevälitys.

Näiden hankkeiden aikana Cultura‑säätiön ympärille alkoi muodostua kulttuurista ja monitaiteesta (“socially engaged art”) kiinnostuneiden ihmisten yhteisö, joka on motivoitunut edistämään yhteisiä arvoja ja tavoitteita.

– Saimme näissä museokoulutusohjelmissa paikallista tietoa suomalaisesta taidevälityksestä, joten oli tärkeää päästä jakamaan tätä kokemusta myös muiden, samalla kentällä työskentelevien kulttuuriorganisaatioiden kanssa. Lähdimme etsimään tähän työhön sopivia kumppaneita.

Pohjoismaisen kulttuuripisteen verkostoitumisapuraha auttoi kansainvälistymisen alkuun

Vuonna 2019 Cultura‑säätiö sai verkostoitumisapurahan Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmasta, minkä turvin säätiö järjesti tapaamisia useiden organisaatioiden kanssa Latviassa ja Virossa.

– Löysimme toimijoita, jotka työskentelivät yhteisöjen kanssa kuten mekin ja käyttivät taidevälitystä lähestymistapana. Jokainen toimija tuntui tosin ymmärtävän välityksen hieman eri tavalla, Irina Spazheva muistelee.

Cultura‑säätiö huomasi tapaamisissa kollegoiden kanssa useiden organisaatioiden jakaman ongelman. Organisaatioiden on nimittäin vaikea saada inklusiivinen lähestymistapa osaksi olemassa olevia rakenteita, jos vähemmistöt koetaan toiminnan kohteina, eivätkä he ole itse mukana toteuttamassa muutosta.

– Jokainen on oman kulttuurinsa ja elämänsä asiantuntija. Yritimme luoda edellytykset tasa‑arvoiselle dialogille yhteisöjen ja kulttuurilaitosten välille, jotta kaikki äänet kuuluisivat.

Cultura‑säätiö löysi yhteisen ymmärryksen nopeasti muutaman toimijan kanssa. Tallinnan kaupunginmuseo Virosta, Latvian Nykytaidekeskus (LCCA) ja DOTS Säätiö Latviasta jakoivat Cultura-säätiön näkemykset ja ryhtyivät säätiön kumppaneiksi.

– Silloin meille syntyi inspiraatio laajemmasta kansainvälisestä hankkeesta, joka nyt tunnetaan nimellä Agents of Change: Mediating Minorities.
Luova Eurooppa ‑ohjelman hakemuksen kirjoitusvaiheessa mukaan liittyi myös Tensta Konsthall Ruotsista.

Jokaisella hankkeen organisaatiolla oli toiminnassa oma painopisteensä. Latvialaiset työskentelivät dementiapotilaiden omaishoitajien ja omaisten kanssa. Tallinnan kaupunginmuseo taas halusi miettiä uudelleen museonsa konseptia, missiota ja visiota siten, että ne perustuisivat dialogiin paikallisen yhteisön kanssa.

Tensta Konsthall puolestaan käsitteli julkisten tilojen puutetta Tukholman lähiöissä ja julkisen dialogin mahdollistamista. Cultura‑säätiö työskenteli Suomen venäjänkielisten vähemmistöjen kanssa.

Haasteita matkan varrella

Kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Hankkeen suunnittelu oli aloitettu ennen kuin pandemia alkoi.
Aluksi hankkeeseen haettiin jokaisessa osallistujamaassa avoimella haulla 10 vapaaehtoista osallistujaa, jotka haluaisivat alkaa “muutosagentiksi” ja taidevälittäjiksi. Heille järjestettäisiin live‑koulutus hankkeen osallistavien periaatteiden mukaan.

– Oppiminen ei siis tapahtuisi perinteisesti ylhäältä alaspäin, vaan horisontaalisesti. Tällöin kaikilla osallistujilla on mahdollisuus jakaa omia kokemuksiaan, tuottaa uutta tietoa yhdessä ja lisätä yhteistä ymmärrystä, Daria Agapova kertoo.

Alkuperäisissä suunnitelmissa oli myös, että kesällä 2021 kaikki osallistujat kokoontuisivat kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen Latviaan taideleirille verkostoitumaan kansainvälisesti. Leirin jälkeen oli tarkoitus aloittaa rajat ylittävä yhteistyö taiteilijoiden ja paikallisten yhteisöjen kanssa.

Pandemiaan liittyvien matkustuskieltojen takia kaikki toiminta kuitenkin siirrettiin verkkoon. Matkustusrajoitusten takia toiminta oli toteutettava lähinnä paikallisesti, mutta hankkeen kansainvälinen kokonaisrakenne ja osallistava toimintatapa onnistuttiin silti säilyttämään.

Mukana olevilla organisaatioilla ei ollut pandemian alussa juurikaan kokemusta vuorovaikutuksesta verkkoalustojen kautta. Tämä osaaminen oli hankittava toiminnan ollessa jo käynnissä. Hankkeen osallistujat eri maista tapasivat ensimmäisen kerran kasvotusten vasta kuukautta ennen projektin päättymistä, loppuseminaarissa Ruotsissa elokuussa 2022.

– Positiivista on se, että verkkovuorovaikutus on antanut meille mahdollisuuden houkutella mukaan asiantuntijoita kaikkialta maailmasta, jopa Yhdysvalloista ja Kanadasta. Jälkeenpäin katsottuna voin sanoa, että selvisimme pandemian aiheuttamista ongelmista yllättävän hyvin, Agapova toteaa.

Sota siirsi näyttelyn verkkoon

Toinen iso haaste hankkeelle oli Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, mikä alkoi helmikuussa 2022.

– Sota vaikutti dramaattisesti kaikkien meidän suunnitelmiin, jotka teemme läheistä yhteistyötä paikallisten venäjänkielisten kanssa. Tilanne koski etenkin hankkeen osallistujia Suomessa, Virossa ja Latviassa. Sota aiheutti sekä akuutin identiteettikriisin että käytännön haasteita.

Suomessa taiteilija Sanni Saarisen ja suomalaisen taidevälittäjäryhmän yhteistyötaidehankkeen tuloksena syntyi Kytköksissä‑näyttely. Näyttelyssä oli esillä muotokuvia ja tarinoita Suomen venäjänkielisten kokemasta kodin tunteesta ja yhteenkuuluvuudesta.

Tarkoituksena oli avata ulkoilmanäyttely helposti saavutettavassa ja julkisessa paikassa eli Töölölahden rannalla ja Keskuskirjasto Oodissa. Näyttelyssä oli tarkoituksena käsitellä yhteisön kulttuurista, kielellistä ja etnistä monimuotoisuutta sekä tapoja, joilla ihmiset määrittelevät identiteettinsä.

– Kaikki materiaalit oli jo painettu, mutta sota asetti projektin täysin uuteen kontekstiin. Näyttely päätettiin viime hetkellä siirtää verkkoon, koska oli uhkana, että näyttelyn osallistujiin kohdistuisi vihamielisyyttä, Daria Agapova kertoo.

Samaan aikaa jatkui taidemediaatio‑ohjelma diginäyttelyn ympärillä. Cultura-säätiön tiimi järjesti erilaisten yleisöjen kanssa tapaamisia.

Luomassa uudenlaisia lähestymistapoja

Yksi hankkeen haasteista oli järjestää toimintaa käyttäen innovatiivisia ja kokeellisia lähestymistapoja, joista ei ollut olemassa aiempia kokemuksia, malleja eikä tuloksia. Cultura‑säätiön tiimille oli myös uutta työskennellä näin isossa mittakaavassa.

– Hankkeessa oli useita eri näkökohtia, ja toimintaa toteutettiin niin paikallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Meidän piti luoda alusta alkaen rakenne sille, kuinka toimia näillä eri tasoilla, varsinkin kun emme voineet tavata kasvokkain. Osallistujat eri maista kuitenkin tukivat koko hankkeen ajan toisiaan, Daria Agapova sanoo.

Latvian nykytaiteen keskuksen ja ruotsalaisen Tensta Konsthallen työntekijöillä oli jo valmiiksi kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä sekä hankkeessa käsiteltävistä lähestymistavoista. He jakoivat tietojaan Cultura‑säätiön tiimille.

Laadukkaalla arvioinnilla oli tärkeä rooli hankkeessa

– Projektin aikana analysoimme useamman kerran kollegoidemme Sadjad Shokoohin ja Alina Jasina‑Schäferin kanssa osallistujilta saamaamme palautetta. Teimme yhdessä päätöksiä tulevasta palautteen pohjalta. Osallistavan koulutusohjelman ohella tämä on malli, jonka haluamme jakaa tulevien kumppaneidemme kanssa eri maihin.

Oppi käyttöön omassa elämässä ja työssä

Tärkeä kriteeri hankkeeseen osallistujien valinnassa oli esimerkiksi se, kuinka he aikoivat käyttää hankkeen aikana saamaansa uutta osaamista ja tietoa omassa työ‑ ja yksityiselämässään.

– Emme ole koulutusorganisaatio, joten emme voineet esimerkiksi luvata ihmisille, että he löytävät työpaikan kurssimme jälkeen. Voimme kuitenkin kutsua osallistujia tapaamaan uusia ihmisiä ja oppia näkemään asioita uusin silmin. Osallistujien piti itse tietää, mitä he halusivat saavuttaa kurssilla.

Daria Agapova mainitsee esimerkiksi lappeenrantalaisen opettajan, joka opettaa suomen kieltä ja kulttuuria maahanmuuttajataustaisille lapsille. Hän pystyi siirtämään kurssilla saamaansa uutta näkökulmaa ja ymmärrystä suoraan käytännön työhönsä.

– Taidevälitys ei ole vain keino ja työkalu, vaan laajempi ymmärrys kommunikaatiosta, ja sitä voidaan käyttää useilla aloilla, ei vain taiteessa tai kulttuurissa.
Kulttuurivälittäjän roolia voi hoitaa yksilö tai kokonainen organisaatio.

Cultura‑säätiö aikoo kannustaa välittäjiä järjestämään dialogeja eri yleisöjen kanssa, pohtimaan konkreettisia hankkeita ja toimimaan välittäjänä yhteisöjen ja kulttuurijärjestöjen välillä.

Tällainen vuorovaikutuskokemus tapahtui esimerkiksi, kun Turun kaupunginteatteri kääntyi säätiön puoleen saadakseen apua oman osallistavuutensa lisäämiseksi ja selvittääkseen ei‑suomenkielisten kävijöiden ajatuksia teatterista. Kaksi taidevälittäjää ja säätiön työntekijää toteuttivat osallistuvan selvityksen yhdessä teatterin ammattilaisten kanssa. Cultura-säätiö sai samalla osallistavan käytännön kokemusta. He ottivat hankkeeseen mukaan myös Turun arabiankielisen vähemmistön.

– Tällaiset dialogikäytännöt ovat erityisen tärkeitä näinä vaikeina aikoina, jolloin sosiaalinen konteksti muuttuu lähes päivittäin. Dialogikäytännöt tuovat ihmisille ymmärrystä kulttuurien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen monimutkaisuudesta, tavoista ja tarpeesta etsiä solidaarisuutta, Agapova miettii.

Hänellä on myös painavaa sanottavaa näin sodan ja pandemian ollessa käynnissä

– Sota ja mullistukset tuovat usein kiusauksen palata jo hylättyihin käytäntöihin eli mustavalkoiseen ajatteluun, syrjintään ja ihmisten eristämiseen. Demokratian parhaaksi meidän on vastustettava kiusausta ajatella toista henkilöä vain kansalaisuuden tai ryhmän edustajana ja vastustettava haluamme leimata toisia. Emme voi vain tehdä muista olettamuksia ja olla näkemättä ennakkoluulojemme takana olevaa todellista henkilöä.

Kansainvälinen hanke on kuin maraton

Irina Spazheva antaa lopuksi vinkkejä muille, jotka haluavat luoda yhteisen projektin eurooppalaisten taide‑ ja kulttuuri-instituutioiden kanssa.
– Prossessin rakentaminen on hyvä aloittaa pienin askelin. Taustatutkimukseen ja pohjatöihin on syytä käyttää paljon aikaa, jotta pääongelma on mahdollista määritellä mahdollisimman tarkasti. Liikkeelle voi lähteä pilotoimalla projektin ideaa ensin pienessä mittakaavassa ennen suurempaan hankkeeseen ryhtymistä.

Luottamus ja yhteisymmärrys partnereiden välillä on Spazhevan mukaan todella tärkeää, sillä kansainvälinen hanke on “sellainen maraton.”
– Kaiken ytimessä on toisten kuulemisen taito ja aito halu oppia toisilta. Koimme virkistäväksi sen, että meillä oli mukana niin keskenään erilaisia partnereita ja opimme jatkuvasti uutta toisiltamme.

Myös strateginen ajattelu on hänen mukaansa hyödyllistä: näin hanke voi mahdollistaa vaikuttavampia ja suurempia muutoksia organisaatioissa ja laajemmin yhteiskunnassa.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Opetushallituksen verkkosivuilla