Etnisiin vähemmistöihin samaistuvat suomalaiset haluavat osallistua päätöksentekoon, mutta syrjintäkokemukset tekevät kyyniseksi politiikkaa kohtaan

Vähemmistöihin samaistuvat ulkomaalaistaustaiset suomalaiset kokevat enemmän syrjintää. Tämä johtaa epäluottamukseen politiikka kohtaan ja voi lisätä kiinnostusta vaihtoehtoisia yhteiskunnallisen osallistumisen tapoja kohtaan.

Yli satavuotiaan Suomen väestö moninaistuu vauhdilla. Monikulttuurisiin ja ‑kielisiin perheisiin syntyvien osuus on vahvassa kasvussa. Samalla ennakkoluulot ja syrjintä varjostavat useiden vähemmistöön kuuluvien elämää.

Kesäkuussa 2023 käynnistyi osana valtioneuvoston tutkimus ja selvitystoimintaa toteutettava Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) ‑hanke. Siinä tuotamme uutta tietoa tekijöistä, jotka heijastuvat maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kiinnittymiseen Suomessa.

Edellisessä kirjoituksessamme käsittelimme syrjintäkokemusten yhteyttä poliittiseen luottamukseen. Tässä artikkelissa selvitämme, miten syrjintäkokemukset ja vähemmistöön samastuminen heijastuvat niin kutsuttuun kansalaispätevyyteen niiden suomalaisten keskuudessa, joiden vanhemmista vähintään toinen on syntynyt ulkomailla.

Sisäinen ja ulkoinen kansalaispätevyys

Sisäistä kansalaispätevyyttä pidetään politiikan tutkimuksessa kansalaisten omien vaikutusmahdollisuuksien mittarina eli kunkin henkilökohtaisena vastauksensa kysymykseen, luottaako hän kykyihinsä ymmärtää politiikkaa ja osallistua siihen. Ulkoisella kansalaispätevyydellä puolestaan viitataan siihen, missä määrin yksilö kokee voivansa vaikuttaa päätöksentekoon ja ajattelee, että poliittinen järjestelmä vastaa kansalaisten vaatimuksiin.

Syrjintäkokemukset tutkitusti heijastuvat kielteisesti ulkoiseen kansalaispätevyyteen. Ne voivat heijastua kielteisesti myös sisäiseen kansalaispätevyyteen, joskin kokemus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta voi välillisesti vahvistaa sisäistä kansalaispätevyyttä tilanteessa, jossa se johtaa poliittis‑yhteiskunnalliseen valveutumiseen ja osallistumiseen.

Aikaisemmassa tutkimuksessa on myös havaittu, että syrjintäkokemusten ja kansalaispätevyyden suhde on jossain määrin myös kaksisuuntainen. Etenkin nuoruudessa omaksuttu kokemus siitä, etteivät yhteiskunta ja edustukselliset instituutiot kohtele kaikkia reilusti, kantaa pitkälle aikuisuuteen ja vahvistaa myös omakohtaisia kokemuksia syrjinnästä.

Syrjintäkokemukset yleisiä etenkin etniseen vähemmistöön samastuvilla

Yksi UTViS‑hankkeen tutkimusaineistoista on keväällä 2023 kerätty satunnaisotantaan pohjautuva kysely, jonka kohdejoukkona olivat ne täysi-ikäiset suomalaiset, joiden toinen vanhempi tai molemmat vanhemmat ovat syntyneet jossain muualla kuin Suomessa. Kyselyyn vastasi yhteensä 3072 henkilöä.

Vastaajista neljännes (26 %) kertoo samastuvansa etniseen vähemmistöön Suomessa. Yhtä suuri osa (26 %) kertoo tuleensa syrjityksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi etnisen taustansa, ihonvärinsä, äidinkielensä, puhetapansa ja/tai uskontonsa perusteella viiden viime vuoden aikana.

Jokainen etniseen vähemmistöön kuuluva ei kerro tulleensa syrjityksi, eikä jokainen syrjintää kokenut samastu etniseen vähemmistöön. Kuitenkin etniseen vähemmistöön samastuvien keskuudessa syrjintäkokemukset ovat huomattavasti yleisempiä. Vähemmistöön samastuvista syrjintää on kokenut useampi kuin joka toinen (56 %). Syrjintää kokeneiden osuus on vajaa neljännes (18 %) niiden keskuudessa, jotka eivät samastu etniseen vähemmistöön.

Vähemmistöön samastuminen yhteydessä korkeampaan sisäiseen kansalaispätevyyteen

Kyselyssä kartoitettiin sisäistä kansalaispätevyyttä pyytämällä vastaajia arvioimaan väittämää ”Luotan omiin kykyihini osallistua politiikkaan”. Vastausvaihtoehtoja oli viisi: täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, ei samaa eikä eri mieltä, jokseenkin eri mieltä ja täysin eri mieltä.

Kuviossa 1 n esitetty täysin tai jokseenkin samaa mieltä olevien osuus. Siitä nähdään, että vähemmistöön samastuvat luottavat hieman vahvemmin kykyihinsä osallistua politiikkaan. Tämä voi liittyä siihen, että kokemus vähemmistöasemasta on yhteydessä yhteiskunnalliseen valveutumiseen, joka puolestaan liittyy havaintoon, ettei vähemmistön oikeuksien toteutuminen yhteiskunnassa ole lainkaan itsestään selvää vaan vaatii vähemmistöltä aktiivisia ponnistuksia.

Syrjintäkokemukset eivät sen sijaan ole yhteydessä sisäiseen kansalaispätevyyteen. Tätä ilmiötä tulisi kuitenkin tarkastella pintaa syvemmältä, sillä syrjintä heikentää lukuisin tavoin yksilöiden hyvinvointia ja yhteiskunnallista asemaa, mikä voi välillisesti heijastua myös sisäiseen kansalaispätevyyteen eri alaryhmissä.

Syrjintäkokemukset ja vähemmistöön samastuminen yhteydessä kriittisempiin arvioihin poliittisista päättäjistä

Ulkoista kansalaispätevyyttä mitattiin kyselyssä väittämin ”Puolueet ovat kiinnostuneita pelkästään ihmisten äänistä, eivät heidän mielipiteistään”, ”Useimmat poliitikot kohtelevat minunlaisiani ihmisiä reilusti” ja ”On yhdentekevää, mitkä puolueet ovat hallituksessa, harjoitettava politiikka ei siitä muutu”.

Kuvioista 2 ja 3 havaitaan, että syrjintää kokeneet ja vähemmistöön samastuvat suhtautuvat selvästi kyynisemmin poliittisiin puolueisiin ja poliitikoihin yleisellä tasolla. Syrjintää kokeneista vain alle puolet (44 %) kokee useimpien poliitikoiden kohtelevan itsensä kaltaisia ihmisiä reilusti.

Kyselyyn vastanneista vain harva ajattelee, että hallituskokoonpanolla ei olisi vaikutusta harjoitettavaan politiikkaan. Syrjintäkokemukset tai vähemmistöön samastuminen eivät myöskään lisää tai vähennä todennäköisyyttä olla väittämästä samaa tai eri mieltä (kuvio 4).

Tulos on rohkaiseva, sillä demokratioiden keskeinen piirre on, että päättäjät voidaan tarvittaessa vaihtaa vaaleilla, mikäli kansalaiset ovat tyytymättömiä harjoitettuun politiikkaan. Toisin sanoen hekin, jotka ovat kokeneet syrjintää ja samastuvat etniseen vähemmistöön ajattelevat, että hallituskokoonpanolla on väliä.

Protestipolitiikka voi kiinnostaa

Edustuksellisen demokratian kriisistä on puhuttu jo pitkään. Äänestysaktiivisuuden trendi on eri vaaleissa ollut viime vuosikymmenten aikana laskeva.

Erityisesti ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten äänestysinto on ollut matalaa. Äänestysaktiivisuutta tämän ryhmän osalta on kuitenkin tutkittu lähinnä ulkomailla syntyneiden osalta. Niin kutsutun toisen polven tai ensimmäisen polven suomalaisten eli Suomessa syntyneiden maahanmuuttajavanhempien jälkeläisten äänestysaktiivisuudesta ja muusta politiikkaan kiinnittymisestä ei sen sijaan ole tutkittua tietoa.

Toiseen polveen kuuluvat ovat pääasiassa vielä nuoria, joille on tyypillistä etsiä äänestämisen sijaan yhä useammin muita keinoja vaikuttaa politiikkaan ja yhteiskuntaan. Syrjintäkokemukset voivat entisestään kannustaa esimerkiksi aktivismiin ja muuhun protestipolitiikkaan.

Seuraavassa, ensi tammikuun blogitekstissämme pureudummekin tarkemmin siihen, miten syrjintäkokemukset heijastuvat eri osallistumistapojen mielekkyyteen toiseen polveen kuuluvien keskuudessa.

Kirjoitus on julkaistu ensin Rapport-alustalla