#Blogi: Naapurielämää

Vielä jokin aika sitten suurin osa ihmisistä asui pienissä yhteisöissä – kylissä ja taloissa – ja kaikki tunsivat toisensa. He olivat sukulaisia tai tuttavia, olivat ystäviä tai välttelivät toisiaan, kuka mitenkin. Mutta kaikki tiesivät kaiken toistensa elämästä. Nykyään asumme kaupungeissa, kerrostaloissa, emmekä tunne kaikkia naapureitamme edes nimeltä.

Ihmisluonto ei kuitenkaan ole muuttunut. Kaipaamme yhteyttä toisiin, vaikka usein pyrimmekin pakenemaan ulkoista maailmaa rajojen taa ja sähköiseen viihteeseen. Ystävällinen sana, pään nyökkäys ja hymy pakottaa meidät takaisin todellisuuteen. Kukapa muukaan kuin naapuri voisi meidät ystävällisellä tervehdyksellään herättää?

Kun muutimme asumaan uuteen maahan, saimme kaupan päälle uudet naapurit. Samalla kanta-asukit, meidän tapauksessamme vantaalaiset, saavat naapurikseen meidät. Halusivat tai eivät. Välillämme on joka hetki käynnissä näkymätön keskustelu, jota emme joko huomaa, tai yritämme olla huomaamatta. Törmäämme toisimme S-marketissa, vaihdamme sanasen vihannesten hinnoista ja unohdamme keskustelun saman merkityksettömänä. Vilkuilemme toisiamme liikennevälineissä ja laskemme tarvittaessa heti katseemme, ettei meistä ajateltaisi pahaa. Annamme paikan vanhukselle, mutta emme tiedä, voimmeko auttaa hänet ulos tai sisään– pahoittaa vielä mielensä! Emme tiedä, voimmeko silittää vastaantulijan koiraa, jos se vaikka vetäisee hihnasta eikä ole juttutuulella. Hymyilemme väsyneelle vastaantulijalle yrittäen piristää häntä eikä hän edes huomaa meitä – tai sitten itse kävelemme väsyneenä emmekä huomaa meille hymyilevää vastaantulijaa.

Emme tiedä, voimmeko koputtaa naapurin oveen ja kysyä, onko hänellä kaikki ok jos ovi on auki. Entä voinko käydä pyytämässä jauhoja jos haluan tehdä lettuja enkä jaksaisi mennä kauppaan? Voinko vastata tavalliseen Mitä kuuluu -kysymykseen, että eipä nyt oikein hyvää, tuli verottajalta kirje josta en saa selvää, voitaisiinko katsoa sitä yhdessä? Auttaako naapuri vai pelästyykö ja juoksee pois? Ja onko ihan normaalia ostaa koko rapulle suklaata jouluksi? Asumme vierekkäin, mutta emme tiedä toisistamme mitään. Ja jokainen meistä on oma maailmansa, johon olisi niin mielenkiintoista tutustua!

Niin – miksi emme tutustuisi toisiimme paremmin? Murtaisimme kaikki epäilykset. Ei hyvänä naapurina ole vaikea olla! Se ei vaadi erityisiä ponnistuksia, mutta tuo paljon iloa elämään. Meistä jokainen kaipaa tulla kutsutuksi mukaan, mutta – mikä tärkeintä – meidän on itse ilmaistava halumme liittyä seuraan. Olisipa mukavaa, että ovet olisivat kerrankin auki, voisimme auttaa toisia ja saada itse apua. Auttaa sellaisissa asioissa, jotka eivät oikeastaan vaadi meiltä paljoakaan.

Kutsummekin kaikki vantaalaiset Hei Naapuri! -tapaamiseen, jossa juttelemme ja tutustumme teekupillisen ääressä. Ei ole väliä mitä kieltä puhut, liity seuraan! Tavataan kulttuurikeskus Vernissassa perjantaina 2.11. Tapaaminen on osa CulturaFestin avajaisohjelmaa. Tule paikalle klo 17, niin tutustutaan paremmin!

Kiinnostuitko? Lue lisää CulturaFestin sivuilta!