Muutos lähtee käsitteistä

Suomessa on jonkun verran venäläisiä. Enemmän täällä on kuitenkin venäjänkielisiä suomalaisia. Vuoden 2019 aikana havahduin siihen, että venäläiset ja venäjänkieliset ovat vielä monelle synonyymeja. Useat kaupunkien virkamiehet, päättäjät ja kolmannen sektorin edustajat puhuivat minulle venäläisistä: kaupungissamme asuu tämän ja tämän verran venäläisiä tai toiminnassamme on mukana tämän ja tämän verran venäläisiä. Mutta todellisuudessa he puhuvat suomalaisista, joilla he olettavat nimen perusteella olevan kotikielenä venäjän.

«Venäjänkieliset!» ‑termin alle mahtuu paljon. Venäläinen on usein venäjänkielinen, mutta venäjänkielinen ei ole välttämättä venäläinen. Venäläinen on ihminen, jonka kotimaa on Venäjä. Venäläiset käyvät Suomessa runsain mitoin turisteina, ovat tällä opiskelemassa tai töissä, ja tekevät esimerkiksi kulttuuriyhteistyötä suomalaisten toimijoiden kanssa.

Siinä tapauksessa, jos venäjänkielinen on päättänyt jäädä Suomeen pysyvästi ja saa Suomen kansalaisuuden, tulee hänestä puhua suomalaisena, tai vaikka turkulaisena tai lappeenrantalaisena asuinpaikkansa mukaan. Erottelun sijaan heitä pitäisi kannustaa osallistumaan kaikille suomalaisille tarkoitettuihin yhteisiin tapahtumiin, toimintaan ja palveluihin. Muuten kansallinen ja yhteiskunnallinen eheys kärsivät.

Vielä selvempää on, että Suomessa venäjänkielisille vanhemmille syntyneet ovat supisuomalaisia, vaikka heidän äidinkielekseen olisikin rekisteröity venäjä. Nämä nuoret luokitellaan tällä hetkellä vieraskieliseksi. Mahdollisuus rekisteröidä useampi äidinkieli osoittaisi, että meillä on suomalaisia, jotka puhuvat suomen tai ruotsin lisäksi myös jotain muuta kieltä.

Aloimme säätiössä vuonna 2019 työskentelemään sen eteen, että suomalaisilla olisi mahdollisuus rekisteröidä itselleen useampi kuin yksi äidinkieli. Järjestimme aiheeseen liittyvän asiantuntijakeskustelun yhdessä Yhteiset lapsemme ry:n ja Familia ry:n kanssa. Rekisteröintiasia onkin nyt otettu selvitykseen oikeusministeriössä, ja myös tässä työssä olemme vahvasti mukana.

Olemme kuitenkin vielä kaukana valmiista. Termit ja käsitteet, joita keskusteluissa käytetään, vaikuttavat käsityksiimme ja ymmärrykseemme. Termit voivat sulkea ulos tai toiseuttaa. Sanat ovat valtaa, joilla suomalaisuutta määritellään.

Tutkimuksissa luokittelut ovat toisinaan tarpeen sosioekonomisten kehityskulkujen havaitsemiseksi, mutta julkinen keskustelu kaipaa kipeästi käsitteiden päivittämistä: ei ole olemassa toisen polven maahanmuuttajia, vaan ensimmäisen polven suomalaisia. Kun mennään tarpeeksi monta polvea taaksepäin, luultavasti kaikki meistä ovat jonkun polven maahanmuuttajia. Pitäisikö siis lopettaa näistä polvista puhuminen, ja puhua vain suomalaisista?