Medialuottamuksen rooli kotoutumisessa: konferenssiraportti

Johtavan asiantuntijamme Eilina Gusatinskyn kooste marraskuun 2025 konferenssin ohjelmasta

Cultura‑säätiön järjestämä Medialuottamuksen rooli kotoutumisessa -konferenssi kokosi marraskuun 2025 lopussa Helsingissä yhteen median, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen osallisuuden asiantuntijoita.

Päivän keynote‑puheenvuoron piti Ylen vastaava tuottaja Marko Krapu, ja ohjelmaan sisältyi tutkimusesityksiä sekä kaksi dialogia, jotka toteutettiin yhteistyössä DECA-tutkimushankkeen, Mediapoolin ja Uutismedian liiton kanssa.

Keynote‑puheenvuorossa medialuottamus määriteltiin kotoutumisen rakenteelliseksi ehdoksi: ilman ymmärrystä journalismin periaatteista ja luotettavan tiedon syntyprosessista on vaikea kiinnittyä suomalaiseen julkiseen keskusteluun.

Ylen ja Taloustutkimuksen mielikuvatutkimus osoitti, etteivät vieraskieliset elä täysin samassa informaatioympäristössä kuin valtaväestö, ja Rasa Žakevičiūtėn tutkimus avasi venäjänkielisen sosiaalisen median kentän rakennetta Suomessa.

Cultura‑säätiön työ, kuten Culturalist.fi-julkaisu puolestaan havainnollistaa, että tiedon vastaanottaminen edellyttää kontekstia, selityksiä ja tulkintaa, ei pelkästään lisää sisältöjä.

Konferenssissa järjestettiin kaksi rinnakkaisdialogia, joissa tarkasteltiin medialuottamuksen syntyä ja monikielisen tiedon huoltovarmuuden edellytyksiä. Keskusteluissa korostui, että luottamus rakentuu sekä läpinäkyvästä tiedonvälityksestä että osallisuuden kokemuksesta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Samalla todettiin, että joissakin yhteisöissä varovaisuus käsitellä sisäisiä haasteita julkisesti voi vaikeuttaa keskinäistä ymmärrystä.

Pyöreän pöydän “Kohti yhteistä todellisuutta” ‑keskustelussa kiteytyi konferenssin keskeinen johtopäätös: medialuottamus on kaksisuuntainen prosessi, joka edellyttää sekä median toimintatapojen avaamista että yhteisöjen mahdollisuutta osallistua.

Konferenssi suuntasi jatkotyötä tutkimuksen syventämiseen, dialogien jatkamiseen sekä käytäntöihin, jotka tukevat kaksisuuntaista kotoutumista ja medialukutaitoa monikielisessä Suomessa.

Luottamus suomalaiseen mediaan ja instituutioihin on noussut keskeiseksi teemaksi Cultura‑säätiön Suomen venäjänkieliset -selvityksissä (2022, 2024). Tulokset viittaavat siihen, että medialuottamus kytkeytyy laajemmin kokemukseen yhteiskuntaan kuulumisesta, tiedon luotettavuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.

Vuoden 2022 selvitys osoitti, että suuri osa venäjänkielisestä väestöstä hahmottaa suomalaisen median toimintalogiikan epäselvästi, ja luottamus siihen on keskimääräistä matalampaa. Vuoden 2024 seuranta vahvisti havainnon ja tarkensi kuvaa: luottamusta heikentää useiden tekijöiden yhdistelmä, kuten kieli, mediakulttuuri, tiedonhakutottumukset ja käsitykset journalismin periaatteista. Monilla vastanneista oli myös käytössään rinnakkainen informaatioympäristö, mikä teki suomalaisen julkisen keskustelun seuraamisesta pirstaleista.

Löydökset osoittavat, että luottamuksen vahvistaminen ei perustu pelkästään tiedon selkeyteen, vaan edellyttää ymmärrystä siitä, miten suomalainen media toimii. Pelkkä sisällön kääntäminen ei riitä, jos journalististen valintojen logiikka ei avaudu tai jos julkinen keskustelu ei näyttäydy tilana, johon voi samaistua.

Cultura‑säätiön strategian ytimessä on kaksisuuntainen kotoutuminen: vuorovaikutus, jossa sekä instituutiot että monikieliset yhteisöt tekevät toimintaperiaatteitaan näkyviksi. Seurantaselvitykset osoittavat, että luottamus syntyy vasta, kun yhteinen tulkintakehys rakentuu ja toimintatavat ovat ymmärrettäviä.

Tässä kontekstissa Cultura Week 2025 suunniteltiin vastaukseksi kahteen keskeiseen havaintoon:

Näiden havaintojen pohjalta konferenssi rakensi tilan, jossa tutkimustieto, journalistinen asiantuntemus, turvallisuusnäkökulma ja monikielisten yhteisöjen kokemus voitiin tuoda samaan keskusteluun. Tavoitteena ei ollut ainoastaan tunnistaa ongelmia, vaan etsiä konkreettisia keinoja vahvistaa ymmärrettävyyttä, luottamusta ja yhteistä todellisuutta.

Tämä raportti kokoaa konferenssin puheenvuorot ja keskustelut osaksi laajempaa kokonaiskuvaa. Se toimii tilannekatsauksena ja suuntaa jatkotyötä osoittamalla, miksi medialuottamus on keskeinen osa kotoutumista, yhteiskunnan resilienssiä ja demokraattisen järjestelmän toimivuutta monikielisessä Suomessa.

Marko Krapun keynote‑puheenvuoro jäsensi medialuottamuksen osaksi kotoutumisen rakenteellisia edellytyksiä. Luottamus ei hänen mukaansa perustu yksittäisiin uutisiin tai mediavalintoihin, vaan siihen, miten ihminen ymmärtää yhteiskunnan toimintatavat ja kykenee tulkitsemaan ympärillään olevaa tietoa. Tästä näkökulmasta medialuottamus on osa sitä infrastruktuuria, jonka varassa ihminen voi toimia, osallistua ja tehdä perusteltuja päätöksiä uudessa yhteiskunnassa.

Krapu korosti, että kotoutuminen ei rakennu yksinomaan kielitaidon tai palvelujen varaan. Ihmisellä on oltava mahdollisuus ymmärtää, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on olennaista, miten päätöksiä perustellaan ja millä logiikalla julkinen keskustelu etenee. Ilman tätä tietoperustaa yhteys julkiseen keskusteluun jää heikoksi ja osallisuuden kokemus syntymättä.

Puheenvuorossa tarkasteltiin myös muuttuneen informaatioympäristön vaikutuksia. Useiden rinnakkaisten tiedonlähteiden seuraaminen ja eri mediakulttuureista tuleva sisältö vaikeuttavat tiedon arviointia ja voivat lisätä todellisuuksien eriytymistä. Tämä korostuu erityisesti monikielisissä yhteisöissä. Haaste ei kohdistu yksilöihin, vaan liittyy tiedonvälityksen rakenteisiin ja niiden ymmärrettävyyteen.

Luottamus määriteltiin prosessiksi, joka syntyy, kun ihminen ymmärtää, miten ja miksi tieto on tuotettu. Tämän vuoksi pelkkä kielellinen saavutettavuus ei riitä, jos journalismin toimintalogiikka ei avaudu.

Krapu kytki medialuottamuksen myös yhteiskunnan resilienssiin. Ilman riittävää yhteistä todellisuutta avoimen demokratian ja ennakoitavan julkisen keskustelun ylläpitäminen vaikeutuu, ja kiinnittyminen heikosti läpinäkyviin tiedonlähteisiin voi heikentää yhteiskunnallista luottamusta.

Puheenvuoro nosti esiin myös kehittämisen painopisteitä, kuten tutkimuksen vahvistamisen, mediakasvatuksen, osallisuuden tukemisen ja monikielisen uutistarjonnan kehittämisen. Näitä yhdisti ajatus siitä, että luottamus edellyttää kokemusta siitä, että oma ääni on osa yhteistä keskustelua.

Kokonaisuutena puheenvuoro tarjosi konferenssille käsitteellisen kehyksen ja auttoi jäsentämään niitä mekanismeja, joiden varassa luottamus monikielisessä yhteiskunnassa rakentuu.

Ylen ja Taloustutkimuksen esitys tarkasteli medialuottamusta suhteessa mediankäyttöön, kotoutumiseen ja yhteiskunnalliseen kiinnittymiseen. Tutkimus osoitti, että vaikka luottamus Yleen on monissa kieliryhmissä varsin korkeaa, se ei yksin ohjaa mediankäyttöä. Hakukoneet, sosiaalisen median verkostot ja omakieliset sisällöt vaikuttavat tiedonhakuun usein luottamusta vahvemmin.

Suomessa pitkään asuneiden suhde Yleen ei myöskään välttämättä vahvistu ajan myötä, mikä viittaa siihen, että mediankäyttö muotoutuu kotoutumisen edetessä muuttuvien tarpeiden ja odotusten mukaan.

Kieliryhmien väliset erot eivät selity pelkästään kielitaidolla, vaan mediakulttuurilla, josta ihmiset tulevat. Tämä vaikuttaa siihen, miten journalismin rooli ymmärretään ja mitkä sisällöt koetaan merkityksellisiksi.

Esitys korosti, että medialuottamusta on tarkasteltava osana yhteiskunnan tiedollista infrastruktuuria. Kun pääsy luotettavaan ja ymmärrettävään tietoon on rajallinen, kiinnittyminen yhteiskunnalliseen keskusteluun jää hauraaksi. Luottamukseen vaikuttavat sekä journalistiset käytännöt että informaatioympäristön rakenteelliset tekijät.

Havainnot suuntasivat keskustelua kohti selkokieltä, journalistisen työn avaamista ja tiedollisen osallisuuden vahvistamista monikielisessä yhteiskunnassa.

Cultura‑säätiön johtava asiantuntija Danil Lopatkin esitteli puheenvuorossaan Culturalist.fi-julkaisuamme. Esityksessä julkaisu hahmottui osaksi säätiön laajempaa työtä, jossa pyritään vahvistamaan tiedollista osallisuutta ja vuorovaikutusta venäjänkielisten yleisöjen, kirjoittajien ja suomalaisten instituutioiden välillä.

Toimintatavat

Culturalist.fi toimii kahdella kielellä, suomeksi ja venäjäksi. Sen keskeisiin käytäntöihin kuuluvat tapahtumien järjestäminen, yleisön osallistaminen sekä suomalaisten medioiden sisältöjen uudelleenjulkaiseminen ja kontekstualisointi.

Toiminnan tavoitteena on:

• tarjota venäjänkieliselle yleisölle pääsy suomalaiseen kulttuuri- ja yhteiskunnalliseen sisältöön journalistisesti läpinäkyvässä muodossa
• luoda tilaa ajankohtaisten kysymysten käsittelylle ja lukijoiden omille näkökulmille

Luottamus ja osallistumisen käytännöt 

Puheenvuorossa korostettiin, että luottamuksen haaste ei liity pelkästään omakielisen sisällön määrään, vaan siihen, miten median toimintaperiaatteet ymmärretään. Kaksikielinen rakenne mahdollistaa suomalaisen julkisen keskustelun avaamisen yleisölle, joka ei ole kasvanut suomalaisessa mediakulttuurissa.

Julkaisu hyödyntää systemaattista palautteen keruuta, lukijoiden tekstien julkaisemista sekä keskustelutilaisuuksia. Näiden käytäntöjen kautta median toimintatapoja ja journalistisia valintoja tehdään näkyvämmiksi.

Suhde julkiseen tilaan

Culturalist.fi:n lähtökohtana ei ole rakentaa erillistä venäjänkielistä keskustelutilaa, vaan kiinnittyä suomalaiseen keskusteluun. Tavoitteena on, että sisältöjen käsittely tapahtuu samassa viitekehyksessä, jossa suomalaisen yhteiskunnan normit, arvot ja tiedon käsittelyn tavat muotoutuvat.

Asiantuntijatyön tuki

Alusta tuottaa samalla aineistoa säätiön tutkimus‑ ja kehittämistyöhön. Se tarjoaa havaintoja mediankäytöstä, palautteesta ja osallistumisen muodoista, joita voidaan hyödyntää analyysissa ja jatkotyössä.

Yhteenveto

Esityksessä Culturalist.fi kuvattiin osaksi niitä rakenteita, joiden kautta luottamusta voidaan tarkastella ja vahvistaa monikielisessä toimintaympäristössä. Julkaisu toimii käytännön esimerkkinä siitä, miten selittäminen, kontekstointi ja vuorovaikutus voidaan kytkeä osaksi journalistista toimintaa.

Rasa Žakevičiūtė esitteli konferenssissa tuloksia kartoituksesta, jossa tarkasteltiin Suomessa toimivia venäjänkielisiä julkisia sosiaalisen median tilejä ja niiden välisiä verkostoja. Kyseessä on ensimmäinen systemaattinen kuvaus tästä toimintaympäristöstä, jota julkisessa keskustelussa on aiemmin käsitelty lähinnä yksittäisten tapausten tai oletusten pohjalta. Kartoitus kattoi noin sata tiliä eri alustoilla, erityisesti Telegramissa, Facebookissa ja Instagramissa.

Žakevičiūtė painotti, että kartoituksen lähtökohtana oli rakenteiden ja toimintalogiikkojen kuvaaminen, ei sisältöjen normatiivinen arviointi. Kartoitus ei siten ota kantaa yksittäisten toimijoiden motiiveihin, journalistiseen laatuun tai vaikutuksiin, vaan tarkastelee, millaisista osista ja yhteyksistä Suomessa toimiva venäjänkielinen sosiaalisen median ympäristö koostuu.

Esityksessä nousi esiin, että tätä mediaympäristöä ei voi kuvata perinteisen median käsittein. Kenttä ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, vaan koostuu löyhästi toisiinsa kytkeytyvistä tileistä, joista suuri osa on yksittäisten henkilöiden ylläpitämiä. Monilla toimijoilla ei ole organisaatiotaustaa, toimituksellisia prosesseja tai eksplisiittisesti määriteltyjä eettisiä käytäntöjä. Toiminnan jatkuvuus on usein sidoksissa yksittäisten ylläpitäjien resursseihin ja elämäntilanteisiin.

Žakevičiūtė kuvasi tätä rakennetta samanaikaisesti joustavaksi ja hauraaksi. Toisaalta toiminta mahdollistaa nopean reagoinnin ja henkilökohtaisen viestinnän, toisaalta se tarkoittaa, että kanavat voivat kadota nopeasti, jos toimija lopettaa.

Tulokset osoittavat, että yleisimmät aiheet sosiaalisessa mediassa liittyvät arkielämään Suomessa, kuten kulttuuriin, uutisiin, arkipäivän apuun ja elämäntapoihin. Politiikkaa ja Venäjää koskevat aiheet liittyvät myös venäjänkielisten arkeen: enimmäkseen rajakysymysten ja Venäjälle matkustamisen yhteyteen.

Verkostoanalyysin perusteella kentän sisäiset yhteydet ovat pääosin heikkoja. Tilien väliset linkitykset ja vuorovaikutus rakentuvat yksittäisten toimijoiden varaan, eikä laajoja tai tiiviitä klustereita juuri synny. Tämä tarkoittaa, että tieto ei kierrä systemaattisesti koko kentässä, ja eri yleisöjen seuraamat sisällöt voivat eriytyä toisistaan myös saman kieliryhmän sisällä.

Žakevičiūtė toi esiin myös sen, että kartoituksessa tunnistettiin toimijoita, jotka pyrkivät tietoisesti selittämään suomalaista yhteiskuntaa, avaamaan viranomaisviestintää tai kontekstualisoimaan suomalaista mediaa venäjänkielisille yleisöille. Kartoituksen perusteella nämä toimijat muodostavat kuitenkin määrällisesti pienen osan koko kentästä.

Esityksen lopuksi Žakevičiūtė korosti, että kartoitus toimii lähtökohtana jatkotutkimukselle, ei valmiina analyysina medialuottamuksesta tai kotoutumisesta. Varsinainen tutkimusraportti, jossa tuloksia tarkastellaan syvällisemmin ja analyyttisemmin, julkaistiin erikseen.

Konferenssin kokonaisuuden kannalta kartoitus tarjosi empiirisen pohjan keskustelulle: se teki näkyväksi, millaisessa rakenteellisessa informaatioympäristössä osa venäjänkielisistä yleisöistä Suomessa toimii, ja millaisiin reunaehtoihin luottamusta ja osallisuutta koskeva keskustelu väistämättä kytkeytyy.

Keynote‑puheenvuoroissa ja case-esityksissä medialuottamus hahmottui sekä tiedollisena että yhteiskunnallisena kysymyksenä. Luottamus näyttäytyi keskusteluissa kykynä ymmärtää informaatioympäristöä ja sen perusperiaatteita. Tämä suuntasi tarkastelua pelkistä asenteista kohti kokemuksellisia ja kulttuurisia tekijöitä.

Dialogeissa tätä näkökulmaa syvennettiin käytännön tasolla. Niissä tarkasteltiin, miten luottamus rakentuu tilanteissa, joissa ihmiset tulkitsevat mediaa erilaisista mediakulttuureista käsin, ja millaiset käytännöt voivat tukea tätä ymmärrystä.

Keskustelut toivat esiin ilmiöitä, joita kyselyt ja tilastot eivät tavoita, kuten sen, miten suomalainen media näyttäytyy muualta Suomeen muuttaneille.

Dialogit toimivat sekä tilana suhteuttaa tutkimushavaintoja kokemuksiin että alustana hahmottaa suuntaviivoja jatkotyölle. Ne eivät tuottaneet valmiita ratkaisuja, mutta tekivät näkyväksi, millaisia käytäntöjä monikielisessä informaatioympäristössä tarvitaan, jotta yhteinen ymmärrys voi rakentua.

DECA‑dialogi: Miksi luottaisin?

DECA‑tutkimushankkeen kanssa toteutettu dialogi ”Miksi luottaisin?” syventyi medialuottamuksen ilmiöön kokemuksellisesta, sosiaalisesta ja rakenteellisesta näkökulmasta.

Katja Lehtisaari kehysti alustuspuheenvuorossa “Luottamuksen rakentumisen ehdot monikielisessä yhteiskunnassa” luottamuksen keskeiseksi osaksi demokraattista julkisuutta: luottamus ei ole mielipide tai tunne, vaan seurausta tiedon läpinäkyvyydestä, tulkittavuudesta ja koetusta oikeudenmukaisuudesta. Fasilitaattorina toiminut Severi Hämäri ohjasi keskustelua kohti niitä mekanismeja, joiden varassa luottamus syntyy tai murenee.

Keskusteluun osallistuivat Aki-Mauri Huhtinen, Janne Matikainen, Maarit Koponen, Salla Tuomola, Jenni Müller, Johannes Hurmas, Polina Kopylova ja Anastasia Diudina, jotka toivat dialogiin journalistisen työn, viestinnän, turvallisuusalan, kieliteknologian sekä maahanmuuttajayhteisöjen mediakokemusten näkökulmia.

Luottamus syntyy kyvystä tulkita mediaympäristöä

Dialogissa korostui, että medialuottamus ei ole yksittäisten sisältöjen arviointia, vaan osa kykyä tulkita informaatioympäristöä. Jos ihminen ei ymmärrä, miten tieto syntyy ja millä perusteella sitä tuotetaan, luottamus jää rakenteellisesti heikoksi.

Keskustelussa hahmottui myös kahden mediakulttuurin välinen jännite: suomalainen journalismi nojaa avoimuuteen ja ammattieettiseen itsenäisyyteen, kun taas monissa lähtömaissa media on valtiollista tai poliittisesti ohjattua. Näiden erojen vuoksi luottamus ei murene niinkään kritiikin, vaan erilaisten tulkintakehysten yhteensopimattomuuden seurauksena.

Kielelliset ja kulttuuriset oletukset haastavat osallisuutta

Dialogi toi esiin, että suomalaisessa mediassa oletetaan usein yleisön tuntevan journalistiset käytännöt ja yhteiskunnallisen keskustelun tavat. Monelle maahan muuttaneelle nämä eivät kuitenkaan ole itsestään selviä, vaan ne on opittava.

Kieli ei siten ole pelkkä tekninen kysymys, vaan osa osallisuutta: jos ihminen ei koe pääsevänsä keskusteluun mukaan, hän ei voi luottaa sen tuottamaan tietoon.

Yhteisöjen sisäiset jännitteet

Keskustelussa nousi esiin myös varovaisuus käsitellä yhteisöjen sisäisiä ongelmia julkisesti. Pelko leimautumisesta voi ohjata keskustelua pois vaikeista aiheista, mikä kaventaa julkista keskustelua ja lisää väärinymmärrysten riskiä.

Osallisuus on kokemus

Dialogin keskeinen havainto oli, että osallisuus ei synny menetelmistä, vaan kokemuksesta siitä, että saa olla osa keskustelua omalla asiantuntemuksellaan. Tämä edellyttää siirtymistä mallista, jossa maahan muuttaneita kuullaan “omista aiheistaan”, kohti tilannetta, jossa he voivat osallistua yhdenvertaisesti myös muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Dialogin johtopäätös oli, että medialuottamusta ei voi vahvistaa yksittäisillä toimenpiteillä tai pelkällä kielellisellä saavutettavuudella. Tarvitaan rakenteita, jotka tekevät journalistisen prosessin näkyväksi, tukevat tiedon tulkintaa ja avaavat osallistumisen mahdollisuuksia. Luottamus rakentuu vasta, kun tieto on paitsi saatavilla myös ymmärrettävissä.

Dialogi 2: Medialukutaito ja tiedon huoltovarmuus monikielisessä Suomessa

Toinen konferenssin dialogi tarkasteli medialukutaitoa ja tiedon huoltovarmuutta osana monikielisen yhteiskunnan toimintakykyä. Dialogia pohjustivat Mediapoolin ja Uutismedian liiton alustukset, joissa tiedonvälityksen resilienssi rinnastettiin muihin huoltovarmuuden peruselementteihin: puhtaaseen veteen, energiaan ja ruokaan.

Tämän näkökulman kautta luottamus mediaan ei näyttäytynyt vain sosiaalisena tai kulttuurisena ilmiönä, vaan kriittisenä osana demokraattista yhteiskuntaa, sen avoimuutta ja kriisinkestävyyttä.

Dialogin keskustelijoina toimivat Liina Hemminki, Mikko Hautakangas, Mia Laakso, Aurora Rämö, Nadiia Fedorova ja Svitlana Yeharmina, ja keskustelua fasilitoivat Anne Leppäjärvi ja Senni Jyrkiäinen. Kokoonpano oli monipuolinen: mukana oli Eduskunnan viestintää, uuden journalismin muotoja, selkokielisen median kehittämistä, valtakunnallista mediaa sekä ukrainalaistaustaisia toimittajia, jotka työskentelevät monikielisen journalismin parissa. Tämä mahdollisti keskustelun, jossa medialukutaitoa tarkasteltiin yhtä aikaa sekä kansalaistaidon että journalismin rakenteiden näkökulmasta.

Pirstoutunut julkinen keskustelu

Dialogissa tunnistettiin laajasti jaettu kokemus: julkinen keskustelu on pirstoutunut, ja moni kokee jäävänsä sen ulkopuolelle. Algoritmit vahvistavat vastakkainasetteluja, mutta samalla myös yleisöjen omat toimintatavat ylläpitävät tätä kehitystä.

Keskustelu kiteytyi kysymykseen: mitä voimme tehdä toisin tilanteessa, jossa kaikki toimijat ovat osa samaa dynamiikkaa?

Kaksi konkreettista ratkaisua

Dialogi nosti esiin kaksi käytännön ratkaisua, jotka avaavat väyliä osallistavampaan tiedonvälitykseen.

Selkokielinen journalismi (Vantaan Sanomat) osoitti, että kyse ei ole erityisryhmien palvelusta, vaan välineestä, joka mahdollistaa pääsyn julkiseen keskusteluun ja tukee samalla kielen oppimista. Luottamus vahvistuu, kun ihminen tunnistaa mediassa oman arkensa ja kysymyksensä.

Monikielinen toimitustyö (Satakieli & Suomen Kuvalehti) puolestaan teki näkyväksi, että kaikki ilmiöt eivät ole saavutettavissa yksikielisellä toimituksella. Yhteistyö eri kielitaustaisten toimittajien välillä mahdollistaa pääsyn yhteisöihin ja konteksteihin, joita muuten ei tavoiteta. Tämä ei ole lisäarvo, vaan edellytys kattavalle journalismille.

Pelkkä kääntäminen ei riitä

Dialogissa korostui, että pelkkä sisällön kääntäminen ei sitouta uusia yleisöjä. Tarvitaan juttuja, jotka rakentuvat myös eri mediakulttuureista tulevien tulkintakehysten varaan.

Samalla nousi esiin toimituksellinen haaste: monikielisten toimittajien tuottamat sisällöt eivät aina saa samaa painoarvoa ilman suomenkielistä kontekstia. Tämä viittaa tarpeeseen kehittää toimitusprosesseja aidosti moniäänisiksi.

Institutionaalinen näkökulma

Eduskunnan viestinnän näkökulmasta keskustelussa korostui, että tiedon saatavuus ei yksin riitä. Luottamus edellyttää myös ymmärrystä siitä, miten tieto liittyy omiin vaikutusmahdollisuuksiin.

Monikielinen saavutettavuus ja selkeä viestintä ovat keskeisiä myös demokratian toimivuuden kannalta, erityisesti tilanteessa, jossa tiedon tulkintaan liittyvät vaatimukset kasvavat.

Ratkaisusuunnat

Dialogin pohjalta hahmottui joukko kehittämissuuntia:

• Monikielinen toimittajayhteistyö tulee vakiinnuttaa osaksi toimitusten arkea.
• Selkokielinen journalismi on nähtävä strategisena välineenä, ei marginaalisena lisänä.
• Median tulee avata toimintalogiikkaansa ja “itsestäänselvyyksiä”, jotka eivät ole kaikille itsestään selviä.
• Yleisöjen rooli on osa luottamuksen ekosysteemiä: mediankäyttö vaikuttaa suoraan keskustelun laatuun.
• Myös instituutioiden tulee kehittää monikielisiä ja saavutettavia tiedonvälitysmalleja.

Dialogi osoitti, että medialukutaito ja tiedon huoltovarmuus ovat keskeisiä yhteiskunnan eheyden kannalta. Luottamus ei synny tiedon määrästä, vaan siitä, miten ihmiset ymmärtävät sen ja kokevat voivansa toimia sen varassa.

Päivän päätteeksi käyty keskustelu kokosi yhteen konferenssin keskeisen havainnon: medialuottamus ei ole yksittäisten valintojen tai viestintäratkaisujen tulos, vaan liittyy siihen, kokevatko ihmiset kuuluvansa samaan todellisuuteen median ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.

Keskustelussa todettiin, että suomalaisen median keskeiset periaatteet: riippumattomuus, kriittisyys ja virheiden korjaaminen, eivät ole kaikille näkyviä. Kun toimintalogiikka jää avaamatta, median ennakoitavuus heikkenee ja luottamus jää etäiseksi. Samalla korostui, että pelkkä rakenteiden selittäminen ei riitä: ihmisellä on oltava mahdollisuus osallistua keskusteluun, ei vain seurata sitä.

Keskustelu nosti esiin myös yhteisöjen sisäisen dynamiikan. Joissakin tilanteissa vaikeista aiheista vaietaan pelossa, että ne heikentävät yhteisön asemaa. Tämä voi kuitenkin kaventaa julkista keskustelua ja siirtää tulkintavallan muille, mikä pitkällä aikavälillä lisää väärinymmärryksiä.

Osallisuus määrittyi keskustelussa kokemuksena, ei menetelmänä. Se syntyy vasta, kun ihminen voi osallistua yhteiseen keskusteluun omalla asiantuntemuksellaan ilman ennalta annettuja rooleja. Tämä edellyttää journalismin ja instituutioiden valmiutta avata toimintatapojaan ja tunnistaa erilaista asiantuntijuutta.

Keskustelussa todettiin myös, että suomalaisessa yhteiskunnassa keskeiset arvot jäävät usein sanoittamatta, koska ne näyttäytyvät itsestään selvinä. Monikielisessä yhteiskunnassa niiden näkyväksi tekeminen on kuitenkin edellytys yhteisen viitekehyksen rakentumiselle.

Yhteinen todellisuus ei synny itsestään, vaan vaatii jatkuvaa työtä. Se edellyttää sekä median että yhteisöjen valmiutta tehdä toimintatapojaan ymmärrettäviksi ja osallistumista mahdollistaviksi.

Luottamus rakentuu, kun ihminen ei ainoastaan saa tietoa, vaan pystyy ymmärtämään sitä ja näkemään itsensä osana yhteistä keskustelua.

Konferenssi vahvisti, että medialuottamus ja kotoutuminen kytkeytyvät toisiinsa. Kielellinen saavutettavuus ei yksin riitä, jos journalistisen työn periaatteet ja julkisen keskustelun toimintatavat jäävät epäselviksi. Luottamus rakentuu, kun tieto on paitsi saatavilla myös tulkittavissa.

Osallisuus näyttäytyi rakenteellisena kysymyksenä. Se ei synny erillisistä ratkaisuista, vaan mahdollisuudesta osallistua samaan keskusteluun yhteisillä ehdoilla. Tämä korostaa tarvetta kehittää käytäntöjä, jotka madaltavat kynnystä kiinnittyä suomalaiseen julkiseen keskusteluun sen sijaan, että rakennetaan rinnakkaisia tiloja.

Keskusteluissa nousi esiin myös yhteisöjen sisäinen dynamiikka. Varovaisuus käsitellä vaikeita aiheita julkisesti voi kaventaa keskustelua ja siirtää tulkintaa ulkopuolisille. Tämä korostaa tarvetta luoda tiloja, joissa haastavia kysymyksiä voidaan käsitellä turvallisesti ja analyyttisesti.

Lisäksi sukupolvinäkökulma osoittautui keskeiseksi. Nuorten mediankäyttö rakentuu useista rinnakkaisista lähteistä, ja vuoden 2024 seuranta viittaa eroihin luottamuksessa ja asenteissa. Tämä edellyttää tarkempaa analyysia ja voi perustella nuorten nostamista tulevan työn painopisteeksi.

Konferenssi suuntaa jatkotyötä erityisesti tutkimuksen syventämiseen, dialogien kehittämiseen sekä käytäntöihin, jotka vahvistavat tiedon ymmärrettävyyttä ja osallistumisen mahdollisuuksia monikielisessä Suomessa.