Ovatko maahanmuuttaneiden jälkeläiset poliittisesti aktiivisempia kuin nuoret keskimäärin?

Kansainvälinen muuttoliike ja sen seurauksena tapahtuneet muutokset väestössä muodostavat tällä hetkellä yhden ajankohtaisimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä Suomessa.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 lopussa Suomen väestöstä reilu 508 000 eli 9,1 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, toisin sanoen henkilöitä, joiden vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt ulkomailla. Heistä reilu 86 000 oli itse syntynyt Suomessa. Kuntaliitolle tehdyn ennusteen mukaan ulkomaalaistaustaisen väestön määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.
Lisäksi monen suomalaisen vanhemmista vain toinen on syntynyt ulkomailla. Näiden perheiden lapset eivät näy tilastoissa erillisenä ryhmänä, eikä heidän lukumäärästään siten saa tarkkaa tietoa avoimista lähteistä.

Väestön moninaistumisesta huolimatta maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittisesta kiinnittymisestä – kuten poliittisesta osallistumisesta ja siihen vaikuttavista arvoista ja asenteista – on tehty vasta hyvin vähän kotimaista tutkimusta.

Etenkin lapsena Suomeen muuttaneet ja Suomessa syntyneet ovat suomalaisen demokratian jatkuvuuden näkökulmasta vielä aikuisena Suomeen muuttaneita kriittisempi ryhmä, sillä juuri heidän keskuudessaan kokemukset syrjinnästä ja osallistumisen eriarvoisuudesta voivat johtaa politiikasta ja yhteiskunnasta vieraantumiseen.

Toistaiseksi maahanmuuttaneiden jälkeläisten merkitys suomalaisessa politiikassa on ollut pieni, koska heistä moni on vielä alaikäinen eikä siten esimerkiksi oikeutettu äänestämään vaaleissa. Ryhmän merkitys Suomen politiikassa kuitenkin kasvaa merkittävästi jo lyhyen aikavälin sisällä etenkin, mikäli tämä ryhmä osallistuu aktiivisesti.

Tarkastelen tässä artikkelissa kyselyaineistojen valossa maahanmuuttaneiden jälkeläisten poliittista osallistumista ja etenkin sitä, miten kokemukset syrjinnästä heijastuvat osallistumisen tapoihin. Fokuksessa ovat alle 35‑vuotiaat, joiden osallistumistapoja vertaan samanikäisiin suomalaista syntyperää oleviin nuoriin.

Analyysini pohjautuu valtioneuvoston yhteisen selvitys‑ ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) viitekehyksessä toteutettavassa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) ‑hankkeessa (2023–2025) tehtyyn kyselytutkimukseen, joka toteutettiin kahdessa osassa ajalla 23.3.–1.4.2023 ja 12.9.–3.10.2023.

Kysely on kerätty osana Åbo Akademin hallinnoimaa Gen2-paneelia, jossa vastaajina on suomalaisia, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla.

Tutkimuksessa niistä kansalaisista tai asukkaista, joiden molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttaneita mutta jotka itse ovat syntyneet kyseisessä maassa, käytetään usein termiä ”toinen sukupolvi”. Vastaavasti heistä, joiden vanhemmista vain toinen on syntynyt ulkomailla, käytetään toisinaan termiä ”sukupolvi 2,5”.

Tässä tutkimuksessa näitä ryhmiä käsitellään yhdessä ”maahanmuuttaneiden jälkeläisinä”. On kuitenkin selvää, että näitä ryhmiä olisi tarpeen tarkastella paitsi erikseen myös vielä hienojakoisemmin esimerkiksi vanhemman lähtömaan mukaisissa ryhmissä.

Vastaajat on rekrytoitu tutkimukseen väestötietojärjestelmästä poimitulla satunnaisotannalla. Ensimmäiseen kyselyyn saatiin vastauksia noin 3000 vastaajalta ja toiseen reilulta 2400 vastaajalta. Molempiin kyselyihin vastasi noin 2150 vastaajaa. Gen2‑paneelin kautta kerättyyn kyselyyn vastanneista valtaosa on nuoria – reilu puolet (55 %) alle 35-vuotiaita – mikä heijastelee kyseisen väestöryhmän ikärakennetta.

Verrokkiaineisto alle 35‑vuotiaiden poliittisesta osallistumisesta koko väestössä on saatu vuoden 2023 eduskuntavaalitutkimuksesta (aineistonkeruu toteutettiin touko–kesäkuussa 2023).

Rasismi ja syrjintä heikentävät vähemmistöjen kiinnittymistä poliittiseen yhteisöön

Yksi maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä kotoutumisen edellytyksistä on aidosti vastaanottava yhteiskunta. Suomeen on vaikea asettua kodiksi ja tulla osalliseksi vaikuttamisen prosesseista, ellei koe itseään tervetulleeksi eikä tule nähdyksi yhteiskunnan yhdenvertaisena jäsenenä.

Viimeisimmät tutkimustulokset maahanmuuttaneiden Suomessa kohtaamasta rasismista maalaavat synkän tilannekuvan. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) lokakuussa 2023 julkaisemasta tutkimuksesta selviää, että vaikka afrikkalaistaustaisten kohtaama rotusyrjintä ja rotuun perustuva häirintä ovat yleisiä kaikkialla Euroopassa, yleisimpiä ne ovat tutkimuksessa vertailluista maista juuri Suomessa.

Asiantuntijoiden mukaan keskustelu yhdenvertaisuudesta ja rasismin torjunnasta on moniin muihin länsimaihin verrattuna Suomessa yhä pahasti kesken, vaikkakin ensimmäiset askeleet on jo otettu.

Viime kesän julkinen rasismikeskustelu tai esimerkiksi ehdotus, että kansanedustajiksi voisi valita vain Suomen syntyperäisiä kansalaisia, tuskin ovat kuitenkaan vahvistaneet maahanmuuttaneiden ja vähemmistöjen tunnetta itsestään suomalaisen poliittisen yhteisön yhdenvertaisina jäseninä.

Tutkimukset osoittavat kiistatta, että kokemukset rasismista ja syrjinnästä etäännyttävät maahanmuuttaneita ja vähemmistöjä politiikasta ja päättäjistä. Kokemusten ei tarvitse myöskään olla henkilökohtaisia, sillä myös kokemukset oman viiteryhmän eriarvoisesta kohtelusta vieraannuttavat.

Myös kotimainen tutkimus osoittaa, että syrjintäkokemukset heijastuvat voimakkaasti maahanmuuttaneiden Suomeen kuulumisen kokemukseen sitä heikentäen, ja kuulumisen kokemus puolestaan on voimakkaasti yhteydessä esimerkiksi äänestämiseen todennäköisyyteen. On kuitenkin syytä huomata, että syrjintäkokemukset voivat tilanteen mukaan joko aktivoida tai passivoida.

Maahanmuuttaneiden ja/tai etnisiin vähemmistöihin kuuluvien poliittinen osallistuminen voi herättää valtaväestön keskuudessa vastustusta ja pelkoa siitä, että yhteiskunnassa valta jakautuu yhä useampien ryhmien kesken.

Länsimaissa on suhtauduttu varauksellisesti etenkin maahanmuuttaneiden non‑normatiiviseen poliittiseen osallistumiseen, sillä vaade kotoutumisesta ja sen sisältämästä ”hyvästä kansalaisuudesta” pitää sisällään oletuksen ennen kaikkea järjestelmää ylläpitävästä ja sitä tukevasta osallistumisesta sekä vastaanottavan yhteiskunnan arvojen ja normien omaksumisesta.

Yhdenvertaisen osallistumisen turvaaminen on kuitenkin tärkeä tehtävä suomalaisen yhteiskunnan eheyden ja poliittisen järjestelmän legitimiteetin näkökulmasta. Mahdollisuus vaikuttaa itseä ja itselle tärkeitä viiteryhmiä koskeviin päätöksiin on keskeinen oikeus Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa.

Selviä eroja nuorten poliittisessa osallistumisessa koko väestössä ja toisen polven keskuudessa

Kansalaisten suhdetta julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon on ollut tapana tarkastella osallistumisen ja osallisuuden käsitteillä. Niin kutsutun perinteisen osallistumiskäsityksen mukaan poliittinen osallistuminen tarkoittaa tavallisten kansalaisten toimintaa, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa poliittisten päättäjien valintaan ja/tai heidän tekemiinsä päätöksiin.

Sittemmin näkemys poliittisesta osallistumisesta on kuitenkin laajentunut, ja nykyisin sillä viitataan lukuisiin eri keinoihin, joita kansalaiset käyttävät oikaistakseen asioita, jotka heistä ovat yhteiskunnassa väärin tai heikolla tolalla.

Sekä Gen2‑paneelissa että vuoden 2023 eduskuntavaalitutkimuksessa poliittista osallistumista kartoitettiin samalla kysymyspatterilla, joka sisälsi erilaisia matalamman ja korkeamman kynnyksen osallistumistapoja.

On syytä huomata, että tämäntyyppisten kyselyiden vastaajajoukossa on koko väestöön verrattuna todennäköisemmin heitä, jotka ovat kiinnostuneet yhteiskunnallisista kysymyksistä ja jotka myös osallistuvat politiikkaan aktiivisemmin. Tämä kuitenkin pätee molempiin tutkimusaineistoihin, joskin on mahdollista, että vinouma on voimakkaampi Gen2‑paneelin osalta, koska siinä vastaajat ovat ilmoittautuneet osallistuvansa useampiin, ei siis vain yhteen, tutkimukseen.

Kuviossa 1 on esitetty kyselyvastaukset alle 35‑vuotiaiden vastaajien keskuudessa koko väestössä ja maahanmuuttaneiden jälkeläisten osalta. Siitä nähdään, että maahanmuuttaneiden jälkeläiset näyttäytyvät kautta linjan selvästi poliittisesti aktiivisempina. Rauhanomaisiin mielenosoituksiin he ovat osallistuneet yli kaksi kertaa useammin kuin nuoret yleensä. Sosiaalisessa mediassa he ovat jakaneet tai tuottaneet poliittisia tai yhteiskunnallisia sisältöjä kolme kertaa niin usein kuin alle 35-vuotiaat koko väestössä.

Kuviossa 2 esitetyt tulokset myös osoittavat kiistatta, että syrjintäkokemukset ovat yhteydessä poliittiseen osallistumiseen. Syrjintää etnisen taustan tai ihonvärin, äidinkielen tai puhetavan tai uskonnon perusteella viiden viime vuoden aikana kokeneet kertovat osallistuneensa aktiivisemmin politiikkaan kuin ne nuoret, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa syrjintää. Etenkin protestiosallistuminen, eli tässä tapauksessa osallistuminen rauhanomaisiin mielenosoituksiin, on lähes kaksi kertaa yleisempää syrjintää kokeneiden keskuudessa.

Syrjinnälle ja vihapuheelle nollatoleranssi

Vihapuheen torjunta niin kansalaisten kuin poliittisten päättäjien keskuudessa on erittäin tärkeää maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittisen kiinnittymisen näkökulmasta. Tiukkasävyinenkin keskustelu maahanmuutosta tulisi käydä siten, ettei se vaaranna väestöryhmien välisiä suhteita ja heikennä turvallisemman yhteiskunnan rakentamista ja moniäänisempää ja sallivampaa yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä.

Tässäkin artikkelissa esitetyt tulokset antavat esimakua siitä, että syrjintäkokemukset ovat yhteydessä poliittiseen osallistumiseen niin, että syrjintää kokeneet haluavat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnalliseen muutokseen. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä kausaalisuhdetta, että poliittisesti aktiiviset nuoret tulevat aiempaa tietoisemmiksi yhteiskunnan syrjivistä asenteista ja rakenteista.

Maahanmuuttaneiden jälkeläisten merkitys suomalaisessa politiikassa kasvaa nopeasti etenkin, kun näyttää siltä, että he ovat poliittisesti aktiivisempia kuin nuoret koko väestössä yleensä. Oletettavasti tämä pakottaa myös esimerkiksi puolueet pohtimaan sitä, keitä ne edustavat päätöksenteossa ja kykenevätkö ne tarjoamaan poliittisen kodin myös uusille vähemmistöille.

**

YTT, FM Josefina Sipinen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen ja Helsingin yliopistoissa. Sipinen työskenelee vuosina 2024–2027 Koneen säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa Discontinuities in intergenerational transmission of political values in Finland (DISCO) ‑hankkeessa, jossa tutkitaan poliittisten arvojen ja asenteiden yhtenevyyttä millenniaalien ja heidän vanhempiensa välillä sekä väestössä yleisesti että erityisesti maahanmuuttotaustaisissa perheissä. Vuosina 2023–2025 hän toimii itsenäisenä asiantuntijana oikeusministeriön koordinoimassa VN TEAS -hankkeessa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS). Hanke tehdään yhteistyössä Innolinkin, Cultura-säätiön ja Åbo Akademin kanssa.