Lapset harrastamaan liikuntaa - Case Turku

Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevassa VN TEAS ‑hankkeessa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) pyritään lisäämään ymmärrystä maahan muuttaneiden ja ensimmäisen polven suomalaisten osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä.

UTViS tuottaa tietoa toimivista keinoista osallisuuden lisäämiseksi julkisen sektorin organisaatioille. Keinoja selvitetään sekä perinteisten tutkimusmenetelmien että innovatiivisten osallisuuskokeilujen avulla. Cultura‑säätiö on vastannut osallisuuskokeiluista Lappeenrannassa, Turussa ja Vantaalla.

Turun osallisuuskokeilut toteutettiin osana Boostii‑edun (aiemmin harrastekortti) kehittämistä ja markkinointia. Tämä kaupungin liikuntapalveluiden projekti tukee 7–19-vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia.

Vanhempien ja yhteiskunnan kohtaaminen osallisuuden ytimessä

Turun osallisuuskokeilun tiedonkeruuseen kuului dialogeja nuorille ja vanhemmille, puhelinhaastatteluja ja kysely huoltajille.

Kun puhuimme monikielisten vanhempien kanssa lasten harrastamisesta, puhuimmekin lopulta jostain paljon syvemmästä. Vanhemmat kokivat, että harrastus voi olla väylä ystävyyssuhteisiin, taitojen löytämiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Se voi olla paikka, jossa lapsi tuntee olevansa osa jotain, missä ei ole väliä, millä kielellä puhuu tai mistä tulee.

Turun osallisuuskokeiluissa tuli esiin, kuinka tärkeässä roolissa vanhemmat ovat tässä prosessissa. Vanhemmat tekevät lastensa osalta valintoja, jotka voivat avata tai sulkea ovia lasten osallisuudelle. Vanhemmat esimerkiksi päättävät arjen aikatauluista ja pohtivat lastensa turvallisuutta. Näitä valintoja ei tehdä tyhjiössä.

Tiedon ja luottamuksen kerrostumat

Monille vanhemmille tiedonsaanti kaupungin palveluista ei ole yksinkertaista. Käännösohjelmat, ystävien vinkit ja epäviralliset verkostot korvaavat usein virallista viestintää. Tässä tiedon kerrostumassa kaikki ei aina ole selkeää tai luotettavaa, ja väärinkäsitykset voivat estää osallistumista jo alkuvaiheessa. Dialogeissa kuultiin, kuinka kaupungin rakenteet näyttäytyvät etäisinä, eivätkä perheet aina tiedä, mistä aloittaa.

Samaan aikaan, kun luottamus viranomaisiin ja julkisiin palveluihin on toisille itsestään selvää, toisilla se rakentuu hitaasti kerros kerrokselta. Erityisesti pienissä ja tiiviissä yhteisöissä, joissa kaikki tuntevat toisensa, julkiseen dialogiin osallistuminen voi olla haasteellista. Arabian kielellä suunniteltu dialogi jouduttiin muuttamaan haastatteluiksi juuri tästä syystä: avoimessa tilassa ei aina löydy riittävästi turvallisuuden tunnetta puhua henkilökohtaisista asioista.

Toisaalta perheiden aktiivisuus erilaisten yhteisöjen sisällä osoitti, että luottamusta on, mutta osalla se kohdistuu ensisijaisesti tuttuihin ja turvallisiin rakenteisiin. WhatsApp‑ryhmät, yhteisöjen aktiivit ja yhdistykset toimivat kanavina, joissa tieto liikkuu nopeasti ja tehokkaasti. Tätä potentiaalia ei voida aliarvioida, vaikka samalla on tärkeää edistää yleisemmän, oman yhteisön ulkopuolisiin ja laajemmin suomalaiseen yhteiskuntaan kohdistuvan luottamuksen rakentumista.

Sukupuoli, kulttuuri ja osallistumisen kynnykset

Vanhempien näkemykset lasten harrastuksista heijastelevat usein kulttuurisia normeja ja sukupuolittuneita odotuksia. Erityisesti tyttöjen osallistuminen nousi esiin keskusteluissa. Kurdin‑ ja arabiankielisissä ryhmissä vanhemmat kertoivat, että tytöille sopivia harrastuksia on vain rajallinen määrä.

Toive naispuolisista ohjaajista ja kulttuurisensitiivisestä ympäristöstä kertoo tarpeesta rakentaa osallistumisen siltoja turvallisuudentunteen kautta.
Turvallisuus on kuitenkin enemmän kuin yksityinen tila tai tuttu ohjaaja. Se on myös lupaus siitä, että ympäristö kunnioittaa perheiden arvoja ilman, että se sulkee lapsia ulos. Kulttuurisensitiivisyys ei tarkoita loputtomia erillisiä rakenteita, vaan siirtymävaiheen ratkaisuja, jotka madaltavat kynnystä osallistua.

Turkinkieliset vanhemmat puolestaan kertoivat, kuinka tärkeää heille on, että heidän lapsensa löytävät ystäviä ja rakentavat yhteyksiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Harrastus ei ole vain vapaa‑ajan viettoa, vaan mahdollisuus kotoutua, oppia yhteisön tapoja ja löytää oma paikkansa uudessa ympäristössä.

Vanhempien kasvaminen yhteiskunnan osallisuuteen

Vanhemmatkin tarvitsevat tukea, jotta he voivat nähdä harrastusten mahdollisuudet. Kulttuuriset normit ja aiemmat kokemukset eivät muutu yhdessä yössä. Tämä vaatii vuoropuhelua, luottamusta ja esimerkkejä. Vanhemmille suunnatut tilaisuudet, joissa he voivat kuulla konkreettisia esimerkkejä muiden perheiden onnistumisista, voivat olla silmiä avaavia.

Yhteistyö koulujen, nuorisotyön ja kaupungin palveluiden välillä luo tilaa, jossa vanhemmat voivat itsekin kasvaa osaksi uutta yhteiskuntaa. Kun vanhemmat näkevät lasten ilon ja kasvun, he oppivat vähitellen luottamaan siihen, että yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet tukevat heidän perheensä hyvinvointia.

Yhdenvertaisuus ei ole erillisyyttä

Yhdenvertaisuus toteutuu silloin, kun jokainen lapsi saa mahdollisuuden osallistua omien toiveidensa mukaisesti ilman, että kulttuuriset tai sosiaaliset normit rajoittavat heidän valintojaan.

Kaupunki voi tukea tätä prosessia tarjoamalla tiloja, joissa erilaiset ryhmät voivat kohdata ja oppia toisiltaan. Monikulttuuriset tapahtumat, avoimet harrastuspäivät ja perheiden yhteiset tilaisuudet ovat esimerkkejä siitä, miten siltoja rakennetaan yhteisten kokemusten kautta.

Turun osallisuuskokeilut osoittavat, että osallisuus ei ole vain yksilöiden vastuulla. Se vaatii kaupungilta herkkyyttä, yhteisöiltä luottamusta ja vanhemmilta rohkeutta astua uusiin ympäristöihin. Harrastukset voivat toimia välineenä, jolla perheet ja lapset eivät vain sopeudu, vaan kukoistavat osana yhteiskuntaa.

Tie ei ole suoraviivainen, mutta yhdenvertaisuus etenee askel askeleelta luottamusta rakentamalla ja toisia kuuntelemalla.