Kotoutuminen kielen ja kulttuurin vaiko työn kautta?

Viro on meillä tapana nähdä Suomelle läheisenä vertailukohteena. Useimmiten puheeksi tulevat digitalisaatio ja yrittäjämyönteisyys, nykyään myös PISA‑tulokset ja ulkopolitiikka.

Suomessa käydään melko vähän julkista keskustelua siitä, kuinka Virossa tehdään töitä yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden ja integraation eteen.

Tämä oli aiheena Etelä‑Suomen ETNO:n jokavuotisella Tallinnan vierailulla lokakuussa. Olin tapaamisessa edustamassa Viron integraatiosäätiössä ja kulttuuriministeriössä Cultura‑säätiötä ja kertomassa Suomen venäjänkieliset 2022 ‑selvityksestämme. 

Ministeriö ja integraatiosäätiö esittelivät omaa toimintaansa, jossa yksi jatkuvista painopisteistä on Viron venäjänkielinen väestö (25 % koko maan väestöluvusta.) Suomessa vastaava luku on venäjänkielisten kohdalla 1,4 %.

Kaksi prosessia, sama tavoite?

Virossa kotoutumisesta käytetään kahta sanaa. Integraatioksi kutsuttu toiminta kohdistetaan lähinnä maan venäjänkieliseen väestönosaan, sillä venäjänkielisten koetaan elävän Virossa ikään kuin erillään muusta Viron väestöstä.

Adaptaatio tai sopeutuminen taas on merkityksessään lähempänä sitä, mitä Suomessa tarkoitetaan kotoutumisella. Sopeutumispalveluja tarjotaan maahan muuttaville. Palvelut vaihtelevat maahantuloperusteista riippuen.

Virossa päävastuun integraatiosta on kantanut vuodesta 2021 alkaen kulttuuriministeriö. Sen toimintaa tukevat sisäministeriö ja ulkoministeriö. Suomessa kyseinen päävastuu on jo useita vuosia kulunut työ‑ ja elinkeinoministeriölle. Myös Suomen oikeusministeriöllä on viime vuosina ollut kasvava rooli maahan muuttaneiden osallisuuden, aktiivisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamisessa.

Hallinnollinen ero näkyy myös siinä, että Virossa integraatiota varten kehitetään erillisiä kehityssuunnitelmia. Suomessa viimeisen valtion kotouttamissuunnitelman voimassaolo päättyi vuonna 2019. Sen korvaavat meneillä oleva selonteko sekä hallituksen ohjelma.

Identiteetti vs. työllistyminen

Viron tuoreimmassa Cohesive Estonia 2030 ‑kehityssuunnitelmassa integraation päätavoite on muotoiltu koko yhteiskunnan, ei niinkään yksilön näkökulmasta:

“Viro on yhtenäistävä ja inklusiivinen yhteiskunta.” Tavoitteena on, että Viro tukee ihmisten sopeutumista ja integraatiota maahan. 

Viron halutaan olevan yhtenäinen ja vakaa yhteiskunta, jossa eri kieli‑ ja kulttuuritaustaiset henkilöt kantavat virolaista identiteettiä, ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia, jakavat demokraattiset arvot ja kokevat monin tavoin yhteenkuuluvuutta. Viro haluaa myös luoda yhdenvertaiset mahdollisuudet tulla toimeen ja voida hyvin kaikille Virossa asuville.

Suomen hallitusohjelma taas korostaa työllistymistä ja osallisuutta sekä kotoutumiseen liittyvän työn laatua. “Luottamuksen ja tasa‑arvoisten työmarkkinoiden Suomessa” kotouttamispalveluiden laatua, velvoittavuutta ja vaikuttavuutta parannetaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

Suomessa ollaan ottamassa käyttöön kotouttamistyön malli, jolla tuetaan maahanmuuttajien työllistymistä ja mukaan pääsyä suomalaiseen yhteiskuntaan. Uudessa mallissa korostetaan kuntien ja kolmannen sektorin roolia.

Työn ohessa tulee olla kieliopetusta ja ammatillista koulutusta. Myönteistä ja aktiivista kotoutumista edistetään maahanmuuttajan kielitaidon ja ammatillisten valmiuksien vahvistamisella, työllistymisen nopeuttamisella ja yhteiskunnan tuntemusta ja osallisuutta edistämällä.

Ero Suomen ja Viron kotouttamispolitiikassa on melkoinen. Siinä, missä Suomessa ihminen otetaan mukaan yhteiskuntaan lähinnä työn kautta, ja kielitaito nähdään työllistymisen tukena, Virossa painotetaan yhteistä identiteettiä.

Suomessakin keskustellaan identiteetistä, eli suomalaisuudesta. Tämä keskustelu muuttuu kiivaammaksi, jos kyseessä on muualta Suomeen muuttaneiden Suomessa syntynyt lapsi, joka kokee itsensä suomalaiseksi, mutta moni näkee hänet ulkomaalaisena ulkonäön tai nimen takia.

Virossa toivotaan kaikkien tulijoiden tai taustaltaan ei‑virolaisten ihmisten omaksuvan virolaisuuden sopeutumisen tai integraation myötä. Virolaisuuden kriteerejä ei kuitenkaan ole avattu tarkemmin. 

Tehokkaampi sopeutumisväylä työperäisille maahanmuuttajille

Viron digitaaliset ympäristöt ja suuntaus kohti työperäistä maahanmuuttoa näkyvät tehokkaassa palvelukokonaisuudessa, joka on tarkoitettu niin Viroon työhön tulevalle kuin hänen perheelleen. 

Yhden luukun periaatteella toimiva palvelu mahdollistaa puolison pääsyn kotoutumisohjelmaan ja lasten ilmoittamisen päivähoitoon ja kouluun yhdellä käynnillä.

Suomessa on myös olemassa kotoutumistoimintaa Suomeen työn takia muuttaneen puolisoille, mutta hyvin usein muuttoa hoitava työnantajan edustaja ei ole tietoinen näistä palveluista.

Palvelupolkuja voisi olla tarpeen selkeyttää, ja tässä Viron malli voisikin olla mahdollinen lähtökohta: perheen samanaikainen saapuminen uuteen kotimaahan motivoi myös kotoutumiseen, sillä lasten hyvinvointi on työperäisen maahanmuuton vetovoimaisempia moottoreita.

Niin Virossa kuin Suomessakin kiinnitetään huomiota siihen, että korkeasti koulutettu kansainvälinen asiantuntija jää usein uudessa kotimaassaan vuosiksi ns. expat ‑kuplaan. 

Tätä edesauttavat usein englanti työkielenä, mahdollisuus saada palveluita englanniksi (Suomessa edelläkävijänä tässä oli Espoon kaupunki) sekä itsensä kokeminen niin sanottuna maailman kansalaisena, jolle maailmalla on tarjolla lukuisia mielenkiintoisia työ‑ ja asumismahdollisuuksia. 

Avoimeksi kysymykseksi jää, kuinka panostaminen expateihin lisää valtion pitovoimaa ja houkuttelevuutta ulkomaalaisten työntekijöiden kohdalla, mikäli heitä ei sido yhteiskuntaan mikään muu kuin työsopimus.

Venäjänkieliset Virossa ja Suomessa: sama kieli, eri tarina

Niin Viron kuin Suomen venäjänkielisellä väestöllä ei toistaiseksi ole virallisen vähemmistön asemaa, joka mahdollistaisi esimerkiksi palvelut omalla äidinkielellä.

Erona on kuitenkin se, että Suomessa venäjän kielen käyttö palvelujärjestelmässä aletaan kokea positiivisena tekijänä esimerkiksi kotoutumisen alkuvaiheessa. Ukrainalaisten pakolaisten tulo ja heidän oikeutetusti kielteinen suhtautumisensa venäjän kieleen on monimutkaistanut tilannetta. 

Ajan kanssa venäjän kielen rooli palvelutilanteissa ja kotoutumiseen liittyvässä tiedottamisessa muuttunee neutraalimmaksi.

Virossa sen sijaan venäjän kielen käyttöä palveluissa ja tiedottamisessa on järjestelmällisesti vähennetty. Asiaan vaikuttaa Ukrainan sodan lisäksi maan oma sisäpoliittinen tahtotila, joka on jatkunut useita vuosia.

Suomen ja Viron venäjänkielisten väestönosien lähtökohdat ovat hyvin erilaiset.

Suomen venäjänkieliset (lukuun ottamatta ns. “vanhoja venäläisiä” ja poliittisia pakolaisia) ovat eri perusteella muuttaneet Suomeen vapaaehtoisesti tietäen asettuvansa asumaan toiseen itsenäiseen maahan. 

Vaikka muuttoon ovat saattaneet liittyä epätodelliset mielikuvat ja liialliset odotukset, on kuitenkin selvää, että kyseessä on toinen maa ja eri valtio. Tämä on ollut selvää myös heille, jotka ovat muuttaneet Suomeen Virosta.

Neuvostoliiton miehittämään Viroon 40–80 ‑luvulla muuttaneet venäläiset ja venäjänkieliset ihmiset puolestaan uskoivat Neuvostoliiton viralliseen narratiiviin, eivätkä ymmärtäneet siksi, että Viro menetti itsenäisyytensä Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan etupiirisopimusten seurauksena.

Neuvostoliiton virallinen narratiivi korosti kansallisuuksien ystävyyttä, kansojen vapauttamista “porvarivallasta” ja Neuvostoliiton suurta panosta neuvostotasavaltojen teollisuuskehitykseen. 

Propaganda toimi savuverhona peittäen monilta propagandan kohteena olleilta ihmisiltä Neuvostoliiton harjoittaman siirtomaapolitiikan, jossa väestönsiirtoja käytettiin venäläistämiseen ja kansalliskielten valikoiva tukeminen palveli ideologisia ja poliittisia tarkoitusperiä. 

Neuvostoliitto eristi Viron venäjänkieliset vuosiksi omaan todellisuuteensa, jossa viron kieltä ei arvostettu. Samalla virolaiset sinnittelivät oman kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi.

Viron itsenäistyttyä vuonna 1991 siirtyivät venäjänkieliset, 30 % Viron asukkaista, ikään kuin yhdessä yössä toiseen maahan. Tässä “uudessa maassa” oli vain yksi virallinen kieli, viro. Vaikka moni venäjänkielinen tuki Viron itsenäistymistä, oli muutos silti monille järkytys.

Nämä hyvin erilaiset lähtökohdat selittävät osittain Suomen ja Viron kotoutumispalveluiden ja –tavoitteiden eroa.

Suomi on, jos näin voi sanoa, käytännönläheisempi: työ, joka on yksi kansallisen eetoksen pilareista, nähdään myös polkuna suomalaisuuteen, suomalaisuutta sen kummemmin vielä identiteettinä käsittelemättä.

Virossa päällimmäisenä on huoli virolaisuudesta, ja tämä näkyy myös kotoutumissuunnitelmassa.