Maahanmuuttaneiden yhteiskunnallinen osallistuminen Suomessa – kolme julkishallinnon keskeistä haastetta

Innolink on viime vuodesta lähtien ollut päävastuullisena toteuttajana Valtioneuvoston selvitys‑ ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) -hankkeessa maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Aihepiiriä on tarkasteltu yhtäältä maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä yksilötason näkökulmien ja toisaalta julkisen sektorin instituutioiden toiminnan kautta. Olemme hankkeessa vastanneet erityisesti julkisen sektorin tarkastelusta.

Tämän blogitekstin aiheena ovat kolme keskeistä haastetta, jotka nousevat esiin julkista sektoria käsittelevistä tutkimustuloksista. Niiden taustalla on se, että maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisen osallistumisen tukeminen on julkisella sektorilla vielä varsin uusi ja siksi jäsentymätön toimialue. Asian parissa ei tehdä systemaattista työtä, siihen ei ole osoitettu resursseja, eikä sille ole määritelty tavoitteita tai keskeisiä toimenpiteitä, jotka tulisi toteuttaa. Maahanmuuttaneiden osallistumisen edistäminen yleisemmällä tasolla alkaa jo olla valtavirtaa, mutta yhteiskunnallisten ja poliittisten teemojen kohdalla näin ei ole.

Julkisen sektorin toimijat pitävät kyllä maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisen osallistumisen tukemista hyvin merkityksellisenä demokraattiselle ja yhdenvertaiselle yhteiskunnalle. Käytännössä tätä tavoitetta edistetään kuitenkin hyvin vaihtelevasti ja hajanaisesti.

Haaste 1: Kenen vastuulle maahanmuuttaneiden osallistuminen kuuluu?

Tutkimushankkeessa havaittiin, että maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisen osallistumisen edistäminen keskittyy julkisella sektorilla pitkälti organisaatioiden omaan toimintaan liittyvään kuulemiseen ja palvelukehittämiseen. Organisaatioiden on helpompaa kertoa omasta toiminnastaan, parantaa oman viestintänsä saavutettavuutta sekä osallistaa ihmisiä omien palveluidensa kehittämiseen sen sijaan, että ne edistäisivät maahanmuuttaneiden (tai muidenkaan) yhteiskunnallista osallistumista yleisemmin, oman organisaationsa toiminnan ja palveluiden ulkopuolella.
Julkisen sektorin organisaatiot vaikuttavat karttavan erityisesti poliittisen osallistumisen edistämisen tematiikkaa. Hankkeessa on tarkasteltu asiaa erityisesti maahanmuuttaneiden tai heidän jälkeläistensä osalta, mutta todennäköisesti tämä pätee myös kyseisen kohderyhmän ulkopuolella. Poliittiseen osallistumiseen voidaan katsoa kuuluvan sekä edustuksellisen että suoran demokratian edistämisen.

Edustuksellisen demokratian edistäminen voi olla virkakunnalle haastavaa siksi, että siihen liittyy vahvasti poliittinen päätöksenteko. Kun kuvaan astuvat puolueet ja puoluepolitiikka, viranhaltijoiden tai virkamiesten on vaikea lähestyä aihetta tavoite‑ ja toimenpidetasolla, koska he kokevat aihepiirin kuuluvan toimialueensa ulkopuolelle. Suoran demokratian edistäminen taas voi olla vaikeaa siksi, että siinä puututaan niihin asioihin, joita virkakunta tekee ja joiden asiantuntija se on. Suoran demokratian edistämistä tehdään kuitenkin esim. kuntatasolla enenevissä määrin (hyvänä esimerkkinä osallistuvan budjetoinnin toiminta), ja myös kokeiluja erityisesti maahanmuuttaneiden kohderyhmien osallistumisen edistämiseksi näiden puitteissa on tehty. Perinteinen poliittinen toiminta vaikuttaa olevan heikoimmassa jamassa.

Kenen vastuulla sitten on tuoda maahanmuuttaneille tutuksi puoluetoiminta, puolueet, poliittinen kulttuuri ja yhteiskunnan vallan rakenteet, jos kunnat ja ministeriöt eivät koe aihepiiriä omaan toimintakenttäänsä kuuluvaksi? Puolueiden vastuulla? Tietyllä tavalla kyllä: puolueet ovat Suomessa käytännössä poliittisen osallistumisen portinvartijoita. Puolueilla ei kuitenkaan ole suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä sellaista juridista asemaa, että niille voisi asettaa virallista vastuuta esimerkiksi maahanmuuttaneiden yhteiskunnallis‑poliittisen osallistumisen kehittämisestä.

Haaste 2: Miten laajentaa teema‑aluetta maahanmuuton ja kotoutumisen ulkopuolelle?

Ne tilanteet, joissa maahanmuuttaneiden yhteiskunnalliseen osallistumiseen kiinnitetään julkisella sektorilla huomiota, liittyvät usein maahanmuuton ja kotoutumisen kaltaisiin teemoihin. Muut yhteiskunnan osa‑alueet, jotka eivät liity maahanmuuttoon, saivat selkeästi vähemmän huomiota. Maahanmuuttajien osallistuminen nähtiin siis tärkeänä lähinnä maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä, mikä on hieman sama kuin jos nuorten osallistumisesta oltaisiin kiinnostuneita vain silloin, kun aiheet liittyvät koulunkäyntiin ja opiskeluun.

Myös maahanmuuttajaneuvostojen kaltaiset toimielimet sekä maahanmuuttajajärjestöt nousivat esiin julkiselle sektorille tärkeinä maahanmuuttajien osallistumisen väylinä. Syy jälkimmäiseen voi johtua siitä, että maahanmuuttaneet ovat osuuteensa nähden aliedustettuja suomalaisen yhteiskunnan vakiintuneissa rakenteissa, kuten ay‑liikkeessä ja poliittisissa puolueissa. Tästä syystä heidän äänensä saamiseksi kuuluviin tapahtuu kuulemalla erityisesti maahanmuuttaneisiin (ja siten maahanmuuttoon) keskittyviä väyliä.

Yhtä kaikki maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisen osallistumisen edistäminen maahanmuuttaneiden näkyy julkisella sektorilla enimmäkseen maahanmuuton kontekstissa. Riskinä tässä on se, että maahanmuuttajaneuvostossa tai ‑järjestössä toimiminen voi rajata niissä toimivien maahanmuuttaneiden profiilin vain maahanmuuttoon liittyviin kysymyksiin, vaikka heidän kiinnostuksensa olisi enemmän yleispoliittisissa kysymyksissä.

Haaste 3: Miten lähestyä maahanmuuttaneiden jälkeläisten yhteiskunnallista osallistumista?

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin yhteiskunnallista osallistumista sekä maahanmuuttaneiden että maahanmuuttaneiden jälkeläisten osalta. Maahanmuuttaneiden jälkeläisillä tarkoitetaan useimmiten sellaisia henkilöitä, joiden molemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on muuttanut Suomeen jostain toisesta maasta, mutta henkilö on itse syntynyt Suomessa tai saapunut Suomeen jo lapsena.

Julkisella sektorilla maahanmuuttaneet ovat kohderyhmänä varsin jäsentynyt ja selkeä, mutta heidän jälkeläisiinsä kohderyhmänä sitä vastoin liittyy monia erilaisia haasteita. Yhtäältä nähdään, että maahanmuuttaneiden jälkeläisiä ei tule ottaa erillisen, erityisen huomion kohteeksi, koska ei haluta antaa viestiä, että nämä olisivat jotenkin erillään muista suomalaisista (esim. muista nuorista). Toisaalta taas nähdään, että mikäli maahanmuuttaneiden jälkeläisiä ei huomioida myös erikseen jollain tavalla, voi huomiota vaille jäädä sellaisia yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä haasteita joita heillä on (esim. syrjintään liittyen). Tämän dilemman olemassaolo hahmotettiin julkisella sektorilla hyvin, mutta vastausten löytäminen ongelmaan oli vielä pitkälti alkutekijöissään.

**

Kaikki edellä esitetyt haasteet – maahanmuuttaneiden poliittisen osallistumisen edistämisen vastuukysymykset, osallistumisen laajentaminen myös muihin kuin maahanmuuttoa koskeviin kysymyksiin sekä kysymys siitä, missä kontekstissa maahanmuuttaneiden jälkeläisten osallistumista tulisi edistää – ovat luonnollisesti sellaisia, joihin liittyen on oleellista kuulla myös näitä kohderyhmiä itseään. Myös tätä työtä on toteutettu osana tutkimushanketta, ja siihen liittyviä tuloksia voi lukea mm. täältä ja täältä.

Kirjoitus on julkaistu ensin Innolinkin verkkosivuilla.

Kirjoittajat toimivat VN TEAS ‑tutkimushankkeen vastuuasiantuntijoina Innolinkillä.

Innolink toteuttaa tutkimushanketta yhdessä YTT Josefina Sipisen, Cultura‑säätiön ja Åbo Akademin kanssa.