Matias Tirroniemi
08.11.2016
Pääsin lokakuun puolivälissä osallistumaan avustajana Culturan järjestämään The Russian-Speaking Communities of Europe in a Fragmented Media Landscape -konferenssiin. Tämä oli Venäjästä, mediasta ja informaatiovaikuttamisesta kiinnostuneelle opiskelijalle hieno  mahdollisuus. Käsittelenkin tässä bloggauksessa konferenssissa esitellyn Venäjänkieliset mediankäyttäjinä -tutkimushankkeen tuloksia pohtien niitä informaatiovaikuttamisen teeman kautta.
 
Venäjältä Suomeen kohdistuva informaatiovaikuttaminen on ollut viime vuosien julkisen keskustelun kuumimpia aiheita, jonka tiimoilta ei vielä ole paljon akateemista tutkimustietoa. Se tiedetään, että Venäjän valtion alueen mediamaisema on tiukassa Kremlin ohjauksessa tai  omistuksessa. Samoin median katsotaan olevan merkittävässä roolissa sekä Kremlin sisäpoliittisen vallan tukipilarina että sen ulkopoliittisena työkaluna. Esimerkiksi Viron ja Latvian venäjänkieliset vähemmistöt on nähty kohdeyleisöinä ulkopoliittisin motiivein toimivalle medialle.
 
Tutkimushanke täyttääkin tärkeästi akateemista tiedollista tyhjiötä sen osalta, miten aiempien merkkien perusteella keskeinen Kremlin vaikuttamisen kohderyhmä, venäjänkielinen vähemmistö, käyttää mediaa Suomessa. Aihe on tärkeä siinäkin mielessä, että venäjänkieliset ovat Suomen selkeästi suurin vieraskielinen ryhmä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa oli 72 436 venäjän kielen puhujaa, mikä on noin 1,3 % väestöstä. Luku on vieläpä todellisuudessa tätä suurempi, sillä nykyinen tilastointitapa edellyttää vastaajia valitsemaan vain yhden pääkielen, vaikka kielitaitoa olisi useammasta kielestä tarpeeksi.
 
 
Yksi tutkimushankkeen tavoitteista oli kartoittaa Suomen venäjänkielisten mediakäytön tapoja. Television merkitys Suomen venäjänkielisten mediankäytössä paljastui hankkeen perusteella suureksi. Esimerkiksi useissa venäjänkielisissä kodeissa televisiota pidetään päällä jatkuvasti kotona ollessa – ikään kuin arjen soundtrackina. Haastatteluissa suuret valtio-omisteiset kanavat, kuten Rossija1, Rossija2 ja NTV olivat eniten mainittujen joukossa eli informaatiovaikuttamisen väylä on potentiaalisesti auki. Toisaalta Suomen venäjänkieliset eivät käyttäneet mediaa laisinkaan yksipuolisesti, eikä pelkästä kanavan katsomisesta voi tulkita suuria. Harmittavasti hankkeessa ei keskitytty tarkemmin käytettyjen kanava kartoitukseen. Kun tiedetään useiden venäläisten televisionkanavien poliittinen rooli, voisi siten saada yksityiskohtaisempaa Kremlin näkemysten pääsystä vaikuttamaan Suomen venäjänkielisiin.
 
Tutkimushankkeen havainnoissa kuvattiin lisäksi se, kuinka mediamaisema on politisoitunut ja polarisoitunut konfliktien aikoina. Yhtenä venäläisen valtamedian tavoitteena pidettiinkin puolien valintaan pakottamista mustavalkoista maailmankuvaa luomalla. Esimerkiksi Tiina Sotkasiira tarjosi esitelmässään herkullisen esimerkin siitä, mitä mediakonfliktin kokemus voi olla käytännössä:
 
 
Pahimmillaan kyse ei siis ole pienistä eroista tiedotusvälineiden tekemissä tulkinnoissa, vaan erosta rinnakkaistodellisuuksien välillä. Haastateltavilla olikin kokemuksia joutumiseksi imaistuksi osaksi konflikteja. Osa haastateltavista oli kokenut mediamaiseman polarisoitumisen jopa niin epämiellyttävänä, että he olivat lopettaneet kokonaan uutisten seuraamisen.
 
Kremlin jo vähintään vuodesta 2004 retoriikassaan korostama konflikti ”lännen” ja Yhdysvaltojen kanssa näkyi myös tutkimushankkeen osassa, jossa keskityttiin venäläisen kansallisen median argumentointiin. Teemu Oivon esitelmän perusteella mediassa esiintyneen maailmankuvan perusteluna olivat Kremlin retoriikasta tutut argumentit. Itä-länsi -vastakkainasettelu näkyi todella vahvana, Yhdysvallat kuvattiin vallanahneena, aggressiivisena ja laajentumishaluisena, venäläisten uhriutta korostettiin, Venäjän toiminta nähtiin tilanteen pakottamana ja pyyteettömänä, ”me vastaan ne” -puhe oli voimakasta ja historiasta poimittiin runsaasti esimerkkejä, joita kohdeltiin ennakkotapauksina nykyhetkelle.
 
Polarisaatio huomioiden olikin kiintoisaa, kun hankkeen puheenvuoroissa nostettiin esille Suomen venäjänkielisten palautetta mediamaisemastaan. Tyytymättömyys Yle Novostin (eli Ylen venäjänkielisten uutisten) sisältöön oli yksi aineistosta huomioitu asia. Tyytymättömyys kohdistui siihen, että Yle Novostin sisältö on paljolti suomenkielisestä materiaalista käännettyä eikä venäjänkielisen toimituksen itse tuottamaa. Toisekseen aineistossa toivottiin sitä, että venäjänkielinen vähemmistö otettaisiin laajemminkin mukaan tuottamaan sisältöä sen sijaan, että se nähtäisiin passiivisena vastaanottajana.
 
Kieltämättä tänä post-faktuaaliseksi kutsuttuna, informaatiomaiseman rinnakkaistodellisuuksien aikana nämä toiveet eivät tunnu kohtuuttomilta. Tältä kantilta katsottuna on hieman huolestuttavaa, että Yle on kohdistanut alkuvuodesta venäjänkieliseen toimitukseensa säästöjä. Lisäksi lokakuun puolivälissä Yle ilmoitti ”oman tuotantotyönsä merkittävästä uudistamisesta”, jonka seurauksena jopa kolmannes Yle tuotantotyöstä on uhattuna. Ylen venäjänkielisen osastoon kohdistuvaa leikkauspainetta lienee siis lähitulevaisuudessakin, vaikka tutkimushankkeen perusteella Yleisradion materiaalilla olisi tärkeä journalistinen rooli Suomen venäjänkielisten mediamaisemassa.
 
 

Lähteet

 
Esitelmät konferenssissa. Olga Davydova-Minguet, Tiina Sotkasiira, Janne Riiheläinen & Teemu Oivo Suomen venäjänkieliset mediankäyttäjinä -tutkimushankkeesta.
Saari, Sinikukka: Russia's Post-Orange Revolution Strategies to Increase its Influence in Former Soviet Republics: Public Diplomacy po russkii, Europe-Asia Studies, 66:1, 50-66