Järjestöjen vahvuus

Satu Noukka ja Jouni Vainio
16.05.2016

Tämä teksti pohjautuu Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineen kurssilla kirjoittamaamme tutkimuskatsaukseen, jonka teimme yhteistyössä Cultura-säätiön kanssa / toimeksiantona Cultura-säätiölle. Työ käsittelee maahanmuuttajien ja muiden kieli- ja kulttuurivähemmistöjen kotoutumista, ja erityisesti keskityimme työssä maahanmuuttajien oman äidinkielen ja kulttuuriperinnön ylläpitämisen merkitykseen kotoutumisen edistäjinä.
 
Työmme pohjana hyödynsimme John Berryn (1974) kuuluisaa akkulturaatiomallia. Akkulturaatiolla tarkoitetaan erilaisia ilmiöitä ja muutoksia, jotka seuraavat eri kulttuureja edustavien ryhmien jatkuvasta ja välittömästä kontaktista. Usein akkulturaatio ymmärretään nimenomaan vähemmistöjen sopeutumiseksi uuteen kulttuuriin. Tutkimukset osoittavat, että pyrkimys säilyttää oman kulttuurin erityispiirteet samalla osallistuen uuteen yhteiskuntaan on yksilön psykologisen ja sosiokulttuurisen sopeutumisen kannalta paras vaihtoehto. Tätä akkulturaatiostrategiaa kutsutaan Berryn mallissa integraatioksi.
 
On kuitenkin otettava huomioon, etteivät yksilöt toimi tyhjiössä, vaan ympäröivä kulttuuri ja yhteiskunta vaikuttavat heidän toimintaansa ja mahdollisuuksiinsa.  Richard Bourhis työtovereineen (1997) ovatkin kehittäneet vuorovaikutuksellisen akkulturaatiomallin, joka huomioi myös valtaväestön asenteiden vaikutuksen maahanmuuttajien kotoutumiseen. Mallin mukaan maahanmuuttajat eivät välttämättä pysty toteuttamaan haluamaansa kotoutumismallia, jos valtaväestö ei tue siinä heitä.
 
Yhteiskunnan ja sen eri toimijoiden tuleekin tukea maahanmuuttajia heidän pyrkimyksissään kohti integraatiota, jotta he voivat siinä onnistua. Valtion omaksuma maahanmuutto- ja integraatiopolitiikka vaikuttaa paitsi maahanmuuttajien sosiaaliseen asemaan ja mahdollisuuksiin ylläpitää omaa kulttuuriaan, myös valtaväestön asenteisiin maahanmuuttajia kohtaan. Järjestöt edistävät kulttuurista monimuotoisuutta tukemalla vähemmistöjä kieli- ja kulttuuriperintönsä säilyttämisessä, mikä on myös integraation edellytys. Tutkimusten mukaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämisestä on maahanmuuttajalle monenlaisia hyötyjä esimerkiksi henkisen hyvinvoinnin, sosiaalisen tuen ja jopa työllistymisen kannalta. Järjestöjä tukemalla valtio voi siirtää kotouttamiseen liittyviä tehtäviä toimijoille, jotka ovat maahanmuuttajille helpommin lähestyttäviä. Järjestöjen olisikin tärkeaa pitää aktiivisesti yhteyttä jäseniinsä ja työskennellä kulttuureja yhdistävinä toimijoina.
 
Pelkkä vilkaisu näihin teoreettisiin viitekehyksiin maalaa kuitenkin kuvaa siitä, kuinka monisäikeisestä ilmiöstä on kysymys. Yleisluontoista toimintaohjetta tai parasta mahdollista ratkaisua on lähes mahdotonta ehdottaa, sillä muuttujia on yksinkertaisesti liikaa: etniset ryhmät eroavat toisistaan esimerkiksi sen suhteen, kuinka pitkälle ryhmien kotoutumisprosessit ovat edenneet. Ryhmillä saattaa olla erilaisia tarpeita sen mukaan, missä vaiheessa kotoutumista ne ovat ja tarpeet vaihtelevat prosessin edetessä. Vaikuttavia tekijöitä ovat myös vastaanottavan kulttuurin asenteet ja käytännöt, mitkä vaikuttavat kotoutumisprosessin sujumiseen. Jokin keino voi toimia yhden ryhmän kohdalla mutta olla täysin tarpeeton toiselle ryhmälle. Yksi hyvä keino näiden keinojen selvittämiseksi on kuunnella järjestöjä, jotka heijastelevat näiden ryhmien ääniä.
 
Vaikka Berryn alkuperäisistä ajatuksista on liikuttu jo paljon eteenpäin, integraation ihannointi on yhä voimissaan ja syystä. Integroinnissa onnistuva maa rakentaa luonnollisesti myös monikulttuurisempaa asenneilmapiiriä, joka voi jatkossa myös vaikuttaa kotoutumisprosessien tehostumiseen. Suomessa ilmiöön on herätty vasta hiljalleen, sillä Suomen maahanmuuttajahistoria on hyvin nuori. Vuonna 2016 maahanmuutto- ja pakolaisilmiöt puhututtavat niin asiantuntijoita kuin kansanedustajia. Diskursseissa esiintyy kahtijakoisuutta, kun osa kansasta toivottaa muuttajat tervetulleiksi, kun taas osa korostaa maahanmuuttoon liittyviä pelkoja ja ongelmia. Vaarana on, että sekava julkinen keskustelu itsessään voi ruokkia ilmapiiriä, joka johtaa kulttuurien yhteensopimattomuuteen.
 
Järjestöt ovat avainasemassa toteuttamassa kotoutumiseen tähtäävää toimintaa. Ehkä rajojen ja korvien sulkemisen sijaan valtion tulisi suunnata huomionsa niihin, jotka edustavat näitä etnisiä ryhmiä ja huomioida heidän näkemyksiään. Järjestöt voivat myös tehdä samaa työtä ja osallistaa toiminnassaan kaikilla tasoilla juuri niitä etnisten ryhmien jäseniä, joiden etua ne ajavat. Etnisen ryhmän jäsenillä on usein hallussaan juuri sitä ryhmää koskevaa tietämystä, minkä vuoksi he voivat olla määrittämässä ja jopa ohjaamassa järjestössä toteutettavaa toimintaa laadukkaampaan suuntaan.

 

Copyright 2017 Cultura-säätiö.