Tapahtumallisuus toiseen potenssiin helatorstaina alkavassa festivaalissa!

Mitä syntyy kun tanssija ja maalari käsittelevät väriä ja tilaa yhdessä? Tai linnun laulu ja äänitaide kohtaavat? Kansainvälinen Art Fair Suomi -nykytaidefestivaali juhlii ohjelmassaan toukokuun 25.-28. päivänä Kaapelitehtaalla taiteilijan työn moninaisuutta. Art Fair Suomi esittelee ajankohtaisia tekijöitä nykytaiteen, mutta myös tanssin, sarjakuvan ja musiikin alueilta.
 
Taiteilijaidentiteetit eivät ole sidoksissa enää yhteen välineeseen, taiteen muodot risteytyvät ja taiteilijat tekevät yhteistyötä yli rajojen. Keskusteleva tekeminen eri taiteenalojen välillä kääntää katseen teoksen teeman lisäksi taiteilijoiden tekemisen rajapintaan.
 
Erilaisten ja eri alaisten esitysten lisäksi festivaali tarjoaa yleisölle hengen ja ruumiin ravintoa. Puhetta taiteesta ja elämästä kuullaan festivaalilavalla, ja festivaaliolut ja brunssi ovat tarjolla Kallion Panimon AFS Barissa ja Rupla Caféssa. Suomalaista taidekenttää rikastutetaan ammattilaisten pyöreän pöydän keskusteluissa, joissa taiteilijat, kuraattorit ja organisaattorit vaihtavat mielipiteitä ja näkökulmia.
 

Festivaalin fokuksessa Venäjä.

Art Fair Suomessa kansainvälisistä vierailijoista erityisesti esillä on Venäjä. Taiteilijavetoiset organisaatiot, kuraattorit ja taiteilijat Pietarista ja Moskovasta näkyvät sekä ohjelmassa että teosjoukossa. Venäläistä nykytaidetta ja -valokuvaa esitellään neljän näyttelyosaston verran, pietarilaisen FotoDepartament-valokuvagallerian puheenvuorossa festivaalilavalla sunnuntaina on muisti ja laajennettu näkökulma venäläiseen valokuvaan, ja Cyland Mediataidelaboratorion naistaiteilijoiden videoteosten screening on ohjelmassa päivittäin. AFS:n Venäjä-ohjelma on tehty yhteistyössä Cultura-säätiön kanssa, ja lisätietoa ohjelmasta löytyy täältä.
 
Ohjelma kokonaisuudessaan festivaalin verkkosivuilla.
 

Lisätietoja

Henna Harri, henna.harri@hippolyte.fi, +358 40 591 0770
Timo Soppela, director@muu.fi, +358 9 625 972